Saturday, January 12, 2008

Nanni-äidillä kylässä

Tänään oli jännittävä päivä, me oltiin nimittäin emännän kanssa katsomassa Nanni-äitiäni! Se asuu perheineen sen verran kaukana, että meidän piti mennä junalla. Se oli aika jännää, en ollut koskaan ennen ollut missään niin suuressa liikkuvassa. Mut koska sain olla emännän sylissä koko matkan, niin ihan mukavaahan se oli, en yhtään edes vinkunut tai ollut peloissani. Perillä asemalla kävelin reippaasti pitkiä portaita alas ja ylös, ja sitten me päästiin autokyydillä Nanni-äiskän luo. Me ei oltu moneen viikkoon nähtykään, mutta kyllä se mut varmaan tunnisti, vaikka olenkin kasvanut. Äiskäpä onkin ihan huippuhäiskä, se nimittäin jaksoi peuhata mun kanssa monta tuntia! Ja antoi pureskella naamasta ja korvasta ja joka paikasta, mitä nyt pureskeli vähän leikillään takaisin ja painittiin. Ja juostiin, ja painittiin, ja reuhattiin oikein kunnolla... Ei mun emäntä tällaista tee, se vaan kieltää, jos vähän sukkaa tai kättä tai lahjetta maistankaan. Eikä se tosiaankaan jaksa leikkiä mun kanssa näin kauaa kerralla. Mun äiskä on kyllä paras!

Me käytiin äiskän ja emännän ja äiskän emännän kanssa myös pienellä lenkillä. Siellä oli inhottavan märkää, mutta kyllä minä emännän perässä tassuttelin menemään. Jossain vaiheessa me löydettiin sielä ulkoa toinenkin iso glenni äiskän lisäksi! Se oli Nelli, äiskän vanha tuttu. Me mentiin kaikki yhdessä isolle kentälle juoksentelemaan, mutta en kauaakaan jaksanut isompien vauhdissa mukana, ne meni niin lujaa ja siellä kentällä oli vielä vähän luntakin jäljellä. Minä en oikein tykkää lumesta. Se on kylmää tassuihin ja masuun, ja välillä se oikein tarrautuu suuriksi paakuiksi kiinni karvoihin. Onneksi kaikkien emännät päätti jossain vaiheessa yhteistuumin lähteä takaisin sisälle, mua alkoi nimittäin palella, mutta mun äiskä olisi jaksanut juosta siellä ulkona vaikka kuinka kauan. Tosin, kun me päästiin sisään, niin kyllä se äiskäkin teki saman kuin minä, kävi nimittäin koisimaan! En ollenkaan olisi viitsinyt herätä, mutta emäntä se vaan retuutti mut autoon ja junaan ja takaisin kotiin... nukkumaan.

1 comment:

Miller & Molly said...

Moi Lyyti!

Mä olen suorastaan kade sulle, kun pääset moikkailemaan toisia glennejä, ja vielä meidän äippää! Me kun asutaan täällä niin kaukana, ettei me päästä juuri koskaan mihinkään glennejä tapaamaan. Eikä täällä ole koskaan lenkilläkään näkynyt yhden yhtä glenniä. Onneksi sulla on ollut hauskaa.

T. Molly- siskosi