Tuesday, February 26, 2008

Aamukampa esiin!

Vihdoinkin!

Tuskaisen ja todella pitkän, tai ainakin todella pitkältä tuntuvan, odotuksen jälkeen sessen saapumiselle on vihdoin saatu aika. Viikko 11, eli ihan pian. Päivää ei vielä ole tiedossa, mutta viikko 11 kuulostaa niin varmalta että toiveet on kovat.

Jännitys on uusissa ennätyslukemissa. Kaverit on varmasti jo kurkkuaan myöten täynnä mun koirajuttujani :) Sesse sitä, sesse silloin ja tessulle sitä ja tätä...

Se hieman harmittaa, että kun tuota sessen saapumipäivää veikkailin aika reippaasti aikaisemmaksi niin olin viikolle 11 sopinut lauantaiksi menoa ja se taitaa sitten näillä näkymin jäädä väliin. Ihminen kun olen, niin tuo harmittaa vähän. Ellei sessu tule sinä iltana, sitten pääsen. Toisaalta naama vääntyy heti hirmuiseen virneeseen kun ajattelee, että kohta on sesse jaloissa - harmitus katoaa aika nopiaan. Että ei ole täysin järkyttävä pettymys. Tasapainoiluahan tuo tulee tästä lähin olemaan, omat menot ja koira. Hoitajan saaminen on näyttää olevan onneksi suht' helppoa. Apua on tarjottu jo useammalta taholta, mukavaa kun ystävät tarjoutuvat ihan yllättäen vapaaehtoisiksi.

Nämä asiat olen miettinyt moneen kertaan läpi, ei tule yllätyksenä elämäntapojen muutos. Kun mietin koiranottamista useamman vuoden ajan, niin tuli monesti pohdittua miten mikäkin homma toimii koiran kanssa. Onneksi junat ja bussit ottaa koiria kyytiin ja kun osaa ennakoida saa hoitopaikankin tarpeen tullen. Lähipiiristä on yllättäen alkanut löytymään koiraihmisiä aika paljon, eli neuvojakin varmasti saa aina tarpeen tullen. Mutta ei kai sitä vielä ihan täysin ymmärrä ennenkuin sessu on jaloissa pyörimässä millaista se elo tulee olemaan koiran kanssa.

Jännityksellä odotan ja lasken päiviä :)

-Ellen-

Monday, February 25, 2008

Häntä?!? Mikä häntä?



Tää on yksi mun lempileikeistä.
Se nyt vaan on niin kivaa, kun on leikkikaveri omasta takaa...
kirjaimellisesti!

Thursday, February 21, 2008

Esteitä ja elämää

Heissan!
Pitkästä aikaa olin tänään koulussa. Ja arvatkaa mitä? Oli aivan ihanaa kun hypittiin taas esteitä ja kierrettiin tolppia. Mä jotenkin niin sekoon siitä ihanasta suorittamisesta, ettei äipän tartte pitää mua edes hihnassa. Ja se on aikast hyvin, koska melko pienessä tilassa on toki muitakin koululaisia. (tää oli äipän kommentti, mun mielestä mua vois pitää aina vapaana...)

No kuitenkin, äippäkin on tosi innostunut kun mä oon innostunut. Ja se lupas ostaa mulle kesällä pihalle omia esteitä, joita voidaan treenata. Mä en millään malttais oottaa että kesä tulis! Mietin tässä että olis kiva jos tavallisissa näyttelyissäkin olis esteitä, vaikka ajan kuluksi. Ei olis niin tylsää ootella omaa vuoroa, hih! Ja sitten ois saanu purettua myös ylimääräsen energian ennen kehään menoa.

Hännänheilutuksia kaikille!

Romeo

Thursday, February 14, 2008


Ystävänpäivätervehdys Romeolta:)

Mä oon opetellu tälläsen hienon istumatervehdyksen. Oon huomannu että saan super-paljon huomiota kaikilta kun otan tälläsen asennon, hih! Ja äippä luulee että mä vaan sen mieliksi...

Wednesday, February 13, 2008

Kun joskus vaan ei ihan mene kaikki jutut putkeen...

Hyvää Ystävänpäivää 14.2.2008!





Näitähän sattuu, kun on kaksi koiraa perheessä. Siis ei tosiaankaan hirveän usein, mutta joskus kun alkaa mennä heti aamusta vähän vinoon, niin sitten näyttää menevänkin koko päivän.

Aamu. Töihin pitäisi ehtiä seitsämäksi ja aikaa aamulenkkiin varattu se tavanomainen puoli tuntia. Se kyllä riittää, kun mies lähtee vasta iltavuoroon ja käyttää koiruudet sitten pitemmällä ennen töihin lähtöään. Puoli seitsämältä pitäisi olla lähdössä, että ehtii. Klo 5.55 alan vetää ulkokamppeita niskaan ja kaappaan remmit pöydältä. Pikainen tilannearvio: kumpikin koirista vetää vielä sikeitä makuuhuoneessa. Pimeässä makuuhuoneessa. Yritän paikallistaa, missä kumpainenkin luuraa. Haa, isompi versio löydetty, raahattu eteiseen, panta kaulaan ja oven eteen odottamaan. Kello on 6. Seuraava asiakas. Ei näy, ei kuulu. Siis arvatenkin sängyn alla. Sihisen mahdollisimman hiljaa, ettei mies heräisi: - Molly, Molly, lenkille! Molly, tyttö, tänne, Molly! Samalla yritän kurkistella eri puolilta sängyn alle, missä neiti mahdollisesti olisi. Ei näy. Kaapille ja fikkari peliin. Kello on 6.05. Edelleenkään neitiä ei näy. Sihinä jatkuu ja konttaan lattialla ympäri sänkyä tujuutellen lampulla eri puolilta , että saisin koiran näköpiiriin. Kello on 6.10. Pitäisi päästä jo lähtemään ulos. Vihdoin paikallistan pienemmän version täsmälleen keskellä sänkyä. Yritän kurkottaa, että saisin vedettyä pampulan pois, mutta tietenkään en yletä mistään suunnasta, kun se tarvittava viisi senttiä puuttuu. Neiti katselee ihmeissään touhujani ja kallistelee päätään, mutta ei tee elettäkään, että olisi tulossa pois. Kiva. Nyt kello on jo 6.15. Lopulta teen päätöksen, että lähden ulos vain toisen kanssa, tehköön pienempi hätänsä sanomalehdelle. En kuitenkaan aio myöhästyä töistä. Ja sitten eikun ulos. Raahaan perässäni lievästi sanottuna kyllästyneen näköistä koiraa, jota ei voisi vähemmän kiinnostaa mikään uloslähtö. Nyt alkaa käämit kiristyä meikäläisellä ihan tosissaan. Kun vihdoin olen tämän vanhemman kanssa ulkona, on kello jo 6.20. - Ja sitten kyllä mennään vauhdilla, totean sille. Taikasana. Vauhdilla. Silloin pysähtyy. Ja lontiminen alkaa. Askel, ja nuuuuhkaisu. Toinen askel, ja nuuuhkaisu. Kolmas askel, katse taivaalle ( haaveellisena), ja nuuhkaisu. Ja sitten istutaan. - Ei voi olla totta, ajattelen. Ihan kuin se tekisi tämän tahallaan! Lenkki on sitten noin sata metriä kiskomista, vetämistä, istumista ja vaikka mitä. Ja takaisin kotiin. Kello on tässä vaiheessa jo 6.35.

Kun palaan ulkoa, eteisessä odottaakin pirteänä pikkukoira häntä heiluen; joko mennään, Mami? Kirkaisen, että ei ole enää aikaa, pakko lähteä töihin. Ja sitten häviää kaksi hyvin loukkaantunutta pyllyä pyörien takaisin makuuhuoneen pimeyteen.

Reilut kahdeksan tuntia myöhemmin. Oven avauksen jälkeen alkaa välittömästi ihmetteleminen, mitä on tuo väritön sälä eteisen matolla? Tarkempi tutkimus osoittaa sälän olleen cd- levyn kansi. Tutkimustulosta vahvistaa hieman loitompana oleva mussutettu etieketti sekä puolikas levy. Juu, levy se on ollut. Selvä. Että näin täällä. Johan olivatkin jo peräti olleet kaksi tuntia kahdestaan. Sitten vaatteen vaihtoon ja lenkille lähtö. Mutta. Pitää vissiin kuitenkin ensin siivota kakat olkkarin matolta, melko tukeva tuoksu, sanoisin. Samalla kun korjaan kikkarat pois, näkökenttääni osuu jotain, mikä ei huoneeseen normaalisti kuulu. Mitenkäs tuo käsityökorin kansi on niin oudon näköinen? Lähempää kun katson, huomaan kannen olevan puhki ja puoliksi sisällä korissa. Sen päällä on oletettavasti seisty. Ja syy on? Jotta olisi paremmin yletetty tyhjentämään korin takana oleva kukkaruukku. Ruukussa on kuin onkin vielä jäljellä multaa, vaikka lattiallakin on ihan mittava määrä. Saa jäädä lenkin jälkeen siivottavaksi. Ulos. Tällä kertaa suvaitaan kulkea suhtkoht normaalisti. Hyvä näin.

Lenkin jälkeen mullan siivoukseen. Voisi tietysti samalla imuroida koko kämpän. Imuri seinään ja siivousmusiikkia päälle ja toimintaa. Koiratkin vetäytyvät ettosille pois jaloista. Tai ainakin vähäksi aikaa. Kohta havaitsen, että joku on muuttunut, mutta kestää vähän aikaa, ennenkuin tajuan, mikä. Musiikki on loppu. Miten niin loppu, sehän tuli radiosta eikä levyltä? Hieman tilannetta tarkasteltuani vihdoin hoksaan, että loppuuhan se, kun töpseli on kiskottu seinästä. Töpseli seinään ja homma jatkuu. Kunnes taas kohta sama juttu. Nyt alkaa taas käämi kiristyä, ja volyymitkin nousta kun ojennan karvaisia ystäviäni. Vihdoin homma on tehty loppuun.
Sillä aikaa tosin oli jo ehditty lukea lehdestä tärkeimmät uutiset ja tutkia roskapöntön sisältö. Tärkeitä hommia, saahan niistä paljon tietoja.

Niin, huomennahan on se Ystävänpäivä, mitäs jos laittaisikin koirista jonkun kivan kuvan sinne Glenniblogiin kera terveisien? Ei vaan taida olla yhtään Ystävänpäivähenkistä otosta, joten eikun kuvaamaan. No, tunnetustihan tämä glennien kuvaaminen on iisiä ja rentouttavaa hommaa, joten niin nytkin. Noin 80 otosta joista ei yhtään käyttökelpoista, yksi mököttävä koira, stressaantunut Mami ja pissalätäkkö lattialla. Just just. Mitäs sitten? Voisikohan vähän aikaa vaan olla ja istua sohvalla? Tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Raps, raps, kops! Hiljaisuus. Raps, raps, kolin, kolin! Kuuntelen vielä hetken ja yritän keksiä nousematta sohvalta, mikä voisi olla kyseessä. Ei riitä mielikuvitus, noustava on. Huokaus. Pojan huone. Ja mitä tapahtuukaan siellä? Nam, on löydetty Styroxinen Geomag- kotelo, jota on hieman muotoiltu modernimmaksi. Välillä sitten on pitänyt hiukan töniä tuolia, joka on siinä lähellä, kun siitä lähtee varmaan niin kiva ääni. Ok, koira kainaloon, oma lelu nokan alle ja siivoamaan styroxia sähköisestä matosta. Ja nyt ihan alkaa tuntua siltä, että tälle päivälle jotakuinkin olisi jo kiintiö koiria täynnä. Erityisesti tätä pienempää. Jos vaikka pukisi päälle ja lähtisi niitten kanssa vaihteeksi ulos. Voisi vähän rauhoittaa koko porukkaa. Pannat kaulaan ja lähtö. Vaan kun ei taaskaan herrasväkeä satu huvittamaan. Aikuismaisen kypsästi karjaisen: Vaan kun Mamia sattuu nyt huvittamaan, ja silloin kun Mamia huvittaa mennä ulos, silloin lähtevät kaikki, halusivat tai eivät! Poistumme kotoa arvokkaasti minä edellä kahta kyljellään makaavaa koiraa remmien päässä perässäni vetäen. Kyllä on hienoa kun on koiria!

Ei, en ole kuitenkaan kyllästynyt näihin ihaniin otuksiin. Kaikillehan näitä huonompia päiviä joskus sattuu. Joskus kun vaan sattuu tosiaan vähän enemmän ja joskus ei meinaa niitä sattumisia niin hirveästi yhdelle päivälle jaksaa. Mutta sitten kun illalla istuu sohvalla kaikessa rauhassa ja kylkeen painautuu lämmin turkki ja kostea kuono, ja toinen pehmoinen otus kiehnää sylissä, niin kukapa heistä ei voisi olla pitämättä, rakastamatta? Niin täyttä elämäähän tämä kaikki on. Ei kukaan muu koskaan kotiin tullessa ota sinua vastaan niin aidon ilahtuneesti häntä heiluen ja koko pikkuinen vartalo vatkaten kuin glenni. Eikä tarvitse edes olla montaa minuuttia pois. Osaavatpa olla niin aitoja ja rakastettavia nämä töppöjalkaiset makkaraiset ystävämme!


Oikein lämmintä ja ihanaa Ystävänpäivää kaikille!


T. Minna, Miller ja Molly perheineen











Koiranäyttelyssä

Kävin viikonloppuna koiranäyttelyssä Kaapelitehtaalla. Se oli ensimmäinen näyttely, missä olen käynyt ja se oli kieltämättä aika erikoinen kokemus. Koiria oli, tietenkin, hirmuinen määrä. Monenmoisia rotuja ja monta kehää, kokoajan tapahtui jotakin. Oli nauhaa ja juoksemista, lätäköitä, röhnöttämistä ja rähinöitä.

Kiitos opastuksen sain seurattua glennejä kehässä ja ymmärsinkin suurin piirtein mitä tapahtui. Se pinkki nauha on siis hyvä juttu ja varsinkin ruusuke näytti olevan kova sana :) Glennejä oli varsin kattava edustus liikkeellä, taisi olla parisenkymmentä ilmoittautumista. Ja olivathan ne komeita, koirakuume ei kyllä helpottanut ei yhtään. Päinvastoin.

Yksi asia jäi kuitenkin mieltä askarruttamaan: mikä itu on kaataa lattialle kokista ja sitten kastaa koiran tassut siihen lätäkköön? Onko se joku näyttelyniksi (ja kelpaako jaffa samaan mystiseen toimintaan)? Kyseinen temppu tehtiin jonkun lyhytkarvaisen rodun edustajalle, luulisi jo pidempikarvaisten rotujen edustajien menevän ihan sotkuun tuollaisesta.

Peruspaketti näyttelyistä. Tuossa ei kyllä kokista tai jaffaa mainita ;)

-Ellen-

Löylyä lissää, löylyä lissää...


eihän tää tunnu missään! Nenä on kylmä ja varpaat jäässä, jääpuikotkin kasvaa päässä, menee laulun sanat. Ja mä olen ihan samaa mieltä asiasta! Eli mä olen vannoutunut saunomisen ystävä. Joka lauantai, kun on saunapäivä, niin mä oikeen innostun! Jee, taas pääsee kylpemään Mamin ja Iskän kanssa. Ja nykyään tietysti myös sisko Mollyn. Ennen oli kyllä kivempaa kun siskoa ei vielä ollu, koska sillon me mahduttiin lauteille paremmin. Mamikin sano niin. Ja sitten viime viikonloppuna Mami sanoi, että nyt sitten mennäänkin saunaan kahdessa vuorossa: ensin menee koirat ja sitten ihmiset.

Mami ei viitsiny ottaa itseltä edes vaatteita pois, kun se ajatteli, että ei me kummiskaan olla siellä saunassa siskon kanssa kauan. Ihmettelen vaan, miksi se niin mietti? No, joka tapauksessa. Ensin me päästiin suihkuun, siellä on kivaa kun saa juoda pesuvettä. Sitten kun Mami pesi Mollyn, mä menin odottelemaan ylälauteille. Ai kuinka ihanan lämmintä siellä taas olikaan! Mä makoilin ja nautiskelin olostani siihen asti kun Mami nosti Mollynkin sinne. Sitten oli mun vuoro mennä taas suihkuun, kun Mami pesi mut. Sitten mä loikin äkkiä takaisin lauteille nautiskelemaan. Mami kysyi, että jokos me tullaan pois, mutta eihän me nyt mihinkään kesken saunan voida lähteä, pitäähän meidän kylpeä kunnolla, että meistä tulee puhtaita! Me vaan yritettiin viestittää Mamille katseen voimalla, että missäs ne löylyt niinkus viipyy? Vihdoin Mami hoksasi mitä me odoteltiin ja heitti kiukaalle ruokalusikallisen vettä. Siis niin vähän, mälsää! Ja koko ajan se valitti, että sillä on kuuma, ja tulkaa jo pois, eikä koirat yleensä sauno ja onhan nyt kivaa, että pitää seistä vaatteet päällä saunassa odottamassa herrasväkeä. Hyvä, että sillä on kivaa, todettiin me siskon kanssa. Ja jatkettiin nauttimista. Vähän aja kuluttua meidät pakotettiin saunasta ulos, mutta yhden kerran vielä ehdin livahtaa vähäksi aikaa takaisin. Mutta taas jouduttiin pois sieltä. Päätin kyllä, että vielä minä lähden ihmistenkin kanssa saunaan kun näin vähän sai olla saunassa.

Saunan päälle otettiin sitten luonnollisesti kunnon ravit ja autettiin samalla Mamia järjestelemään huusholli uuteen uskoon. Onko teillä muilla olleet koskaan matot päällekkäin lattialla? Meillä oli. Ja koko meidän oma lelukori me tyhjennettiin olkkarin lattialle. Ja maattiin sohvat märiksi. Sitten me siirrettiin meidän sängyt toisiin paikkoihin, koska ei ole kiva nukkua aina samoissa nurkissa. Ja sitten vielä muutettiin yhden nojatuolin paikkaa. Ja arvatkaa oliko Mami tuosta avusta tyytyväinen? No ei tietenkään. Jälleen totean, että kiittämättömyys on maailman palkka. Ei saanut olla meidän tekemä järjestys kuin muutaman minuutin, ja taas piti Mamin saada pitää oma päänsä. Kamalan jääräpäinen ihminen se on!

Mutta saunominen on kyllä ihanaa touhua, sen vaan sanon. Menin mä sitten vielä illalla kaks kertaa lisää Mamin ja Iskän kansssa saunaan, mutta siskolle tuli jo uni. Ne ei olis mua ottaneet enää, mutta kun on oikeen nopea kintuistaan ja lisäksi ripaus oveluutta, niin kylläpä onnistuin puikahtamaan mukaan. Jos ne ei olis mua päästäneet sinne saunaan, niin olisin kyllä suuttunut ja loukkaantunut ja hakannut ovet tassuilla mäskiksi. Niin mä suunnittelin, mutta onneks ei tarvinnu mennä tällä kertaa niin pitkälle suunitelmissa.

Mielenkiinnosta kyselenkin, käyttekö te muut saunomassa? Entäs sitten tuo telkkarin katsominen? Me seurataan sitäkin aina kun tulee hyvää ohjelmaa, nyt on suosikki Hurtta ja Stara tällä hetkellä. Ei vaan, nyt lähtee tämä saunatonttu tarpomaan sankkaan lumipyryyn, Mamilla taitaa olla joku hätä! Heissuti veissuti glenniläisille ystävillemme!


Miller- isoveli


Tuesday, February 12, 2008

Ulkoilu on hauskaa tai sitten ei

Onpas taas ilmoja pidellyt! Muutaman päivän sitä ihanaa valkoista lunta täällä meilläkin päin oli, nykyään mäkin tykkään siitä kun olen vähän kasvanut eikä se yltä kylmettämään massua. Emännän heittelemiä pieniä lumipalloja on tosi hauska etsiä sieltä hangen seasta, pompin ihan innoissani niiden perässä. Myös lumen kaiveleminen kuonolla on hauskaa ja pomppiminen ihan muuten vaan! Ainoa huono puoli lumessa on se, että välillä se tarttuu karvoihin kiinni oikein tosissaan. Silloin on ikävä kävellä ja lenkin jälkeen joutuu aina suihkuun sulattelemaan niitä lumipaakkuja. Vaikka mä inhoankin suihkua yli kaiken, niin toivoisin silti, että vielä tulisi lisää lunta!

Vesisateesta en tykkää myöskään, vaikkei se ihan yhtä inhottavaa ole kuin suihku. Silloin en mielelläni lenkkeilisi ollenkaan, mutta emäntä ja isäntä ne jostain syystä haluaa ihan välttämättä mennä sinne pihalle. Niinpä mä vain raahustan niiden perässä siellä sateessa, en todellakaan halua pitkittää sitä kärsimystä pysähtymällä nuuskimaan muiden kuulumisia. Vesilätäköt on kanssa vastenmielisiä, kuka nyt kylmää ja märkää vettä turkkiinsa haluaisi! Mä yleensä kierränkin kaikki lätäköt kaukaa, jos vain mahdollista. Sitäpaitsi kastuneet tassut pitää ilmeisesti aina pyyhkiä ennenkuin pääsee kunnolla sisälle eikä sekään mitään mun suosikkipuuhaa ole. Heti kun tassut on saatu kuiviksi, niin mä aina löylytän sen typerän pienen pyyhkeen oikein kunnolla, riekutan ja ravistelen.

Vaikkei viime lauantaina mitkään huippuilmat olleetkaan niin me oltiin silti oikein isolla porukalla ulkoilemassa. Koirapuistossa tavattiin minä, mun sisko Olga, mun Nanni-äiskä, Nelli ja Iiris emäntinemme. Me tultiin Olgan kanssa samaa matkaa junalla, mutta sinne puistoon pääseminen kestikin sitten hieman, me kun ei oltais ollenkaan maltettu kävellä eteenpäin. Me ollaan molemmat nimittäin pomoluonteita, joten aina tilaisuuden tullen pitää yrittää ottaa selvää kumpi on se Isompi Pomo. Käveleminen jäi siis toissijaiseksi, mutta kyllä me lopulta päästiin sinne puistoonkin. Siellä oli jo muut innoissaan vastassa ja me päästiin kaikki juoksentelemaan yhdessä ympäriinsä. Isompien vauhdissa me ei aina oikein pysytty, mutta yritettiin ainakin. Ja välillä me pistettiin Olgan kanssa mutapainiksi! Emännät vaihtoivat kuulumisia, mutta lopulta ne ilmeisesti kyllästyivät ja me lähdettiin kaikki kotiin. Kotimatka sujuikin jo jouhevammin, olin niin juoksemisesta väsynyt ja märästä kelistä kylmissäni, että halusin vain pian sisälle. Tiedän, että silloin kannattaa kiltisti seurata emäntää, se kun näyttää aina tietävän, miten sinne kotiin oikein päästään. Mutta arvatkaapa vain, kotona mä jouduin tietenkin suihkuun! :/

Friday, February 1, 2008

Harvinaisempi kuin jättiläispanda?

Briteissä Glen of Imaalin terrierit ovat nyt kartalla, paikallinen Kennel Club (vastaa ymmärtääkseni Kennelliittoa) on julistanut glennit Britannian harvinaisimmaksi koiraroduksi; vain 36 pentua syntyi viime vuonna Briteissä. Maailmalla glennejä on artikkelien mukaan alle tuhat ja jättiläispandoja 1 600, joka tekee glennit harvinaisemmaksi kuin jättiläispandan.

Newbury Todayn artikkeli (hyvin) vapaasti suomennettuna löytyy alta. Linkin takana on myös riemukas video, joka kannattaa katsoa.


*******************
Kuinka paljon tuo pentu maksaa?

Seitsemän Glen of Imaalin terrieriä, jotka ovat harvinaisempia kuin jättiläispandat, syntyi lähellä Frilshamia.

Frilshamin lähellä syntynyt glennipentue on tuonut toivoa rodulle, joka on uhanalaisin koirarotu koko Britanniassa. Seitsemän glennipentua syntyi Granary Kennelsissä, Hawkrige Hillsissä marraskuussa. Britanniassa vain 36 glen of imaalinterrierin pentua rekisteröitiin Kennel Clubiin viime vuonna, verrattuna noin 45 000 labradorinnoutajaan.

Omistaja Jane Withers, joka on kasvattanut glennejä jo 30 vuotta, sanoi: "Rotu on harvinainen koska niitä ei ole paljon alunalkaenkaan ja pentuja voi saada vain joka toinen vuosi. Pentuja oli kymmenen, mutta kolme niistä kuoli."
"Ne ovat hyviä lemmikkejä, mutta niillä pitää olla oikeanlainen omistaja. Ne tarvitsevat jonkun hyvin vahvaluonteisen, kuten myös paljon lenkkejä. Niistä ne eivät kyllä välttämättä kovin välitä silloin kun sataa."

Kestää kolme, neljä vuotta ennenkuin pennut kypsyvät ja ne painavat täysikasvuisena noin 15 kiloa, suurinpiirtein saman verran kuin basset houndit.

Paul Keevil, British and Irish Dog Breeds Preservation Trustista (karkeasti käännettynä Britannian ja Irlannin koirarotujen säilyttämissäätiöstä), sanoi: "Rodun juuret ajoittuvat 1500- luvun Irlantiin ja on arveltu niiden olleen alkujaan varraskoiria- niitä siis käytettiin kääntämään varrasta tulen yllä, hiukan kuten hamsterit juoksevat juoksupyörässä."

Säätiö työskentelee edistääkseen Britannian ja Irlannin uhanalaisempien koirarotujen suosiota ja aikoo järjestää paraatin jossa esitellään uhanalaisimpia rotuja tämän vuoden Cruftsissa (suuri koiranäyttely Birminghamissa Englannissa).

"Glennien kasvattajat puetaan irlantilaisiksi haltijoiksi, rotuhan yhdistetään haltijoihin irlantilaisessa mytologiassa," Keevil sanoi. Pennut maksavat noin 600£, samanverran kuin rotukoira keskimäärin.
"Vaikka ne ovat harvinaisia niille ei ole paljoa kysyntää, koska ihmiset eivät ole kuulleet rodusta," Keevil jatkoi.
"Kasvattajat tekevät yleensä työtään harrastuspohjalta, pentujen hinnan ylittävät esimerkiksi emolle tarvittavat lääkärinkäynnyt jne."
"Rodut kuten labradorit ovat maineeltaan hyviä perhekoiria, kuten olla pitääkin," hän lisää. "Mutta mielestäni Labradorit ovat kuin Ford Escort- luotettavia, mutta tavallisia. Glennit ovat enemmänkin kuin Maserati."

Jane Withers on iloinen, että kaikki pennut ovat saaneet kunnon kodit ja kolme niistä on jo lähtenyt uusiin koteihinsa. "Kaikilla uusilla omistajilla on ollut glennejä ennekin, joten he tietävät, mitä odottaa."
**********************



Kannattaa katsastaa myös muut linkit aiheesta:
BBC:n artikkeli
The Sunin artikkeli
The Mail on Sunday on myös julkaissut asiasta pidemmän artikkelin.
Ja naapurista joukkoon on liittynyt myös Aftonbladet.


-Ellen-