Sunday, April 13, 2014

Musta silmä ja pihahommia

Heips!

Jottei tämä nyt ihan menisi mun vauvamasun ihasteluksi, niin välillä ihan arkisiakin asioita. Eilen oli hieno ilma ja me tehtiin melkein koko päivä pihahommia! Oltiin oikein reippaita apulaisia äipälle ja iskälle ;)

Tikkujen keräystä
Tai siis mä ainakin olin. Keräsin ahkerasti äipän avuksi risuja pihalta. Ihan en kyllä tajunnu sitä että miksi ne piti viedä pois, mutta eihän blondi voi ihan kaikkee aina tajuta ;) Pikkasen myös likaannuin siinä hommassa, mutta en on ollut onneksi ainut.


Vaikka Romeo ei tehny juuri muuta kuin tuijotti palloa ja häiritsi muita tuomalla sitä heitettäväksi, niin sekin onnistui likaamaan itsensä aika tehokkaasti.

Pallo selvisi muutossa uuteen kotiin, Romeon helpotukseksi. 
Ja ei, vaikka mun hormoonit hyrrääkin niin en oo antanu Romeolle mustaa silmää. En mä nyt niin temperamenttinen oo, enhän..? No, ainakin tällä kertaa Romeo on hankkinu mustan silmän ihan itse ryönäämällä jossain puskissa. Tuossa kuvassa muuten näkyy vähän meidän pihalla oleva leikkimökki. Tai siis meidän tuleva kesämaja ;) Äippä sanoi että se maalaa siihen jotain luunkuvia ja tassunjälkiä ja laittaa sisälle pehmeät alustat ja vesikupin ja sitten siitä tulee meidän ikioma pikkumökki! Voidaan sitten kesällä mennä sinne vaikka jemmaan jos ei jakseta auringossa hengailla. Aika siistii!

Puuhattiin tosiaan koko päivä ja ei ees oikeestaan maltettu nukkua päikkäreitäkään. Illalla sitten tuli uni ihan yllättäen. Masu oli täynnä ruokaa (ja vauvoja) ja lihakset puhki kaikesta touhuumisesta. Nyt en ees heränny kun äippä otti musta salakuvan. Se on aika hyvin se! Yleensä raotan ees toista silmää..



Kauniita unia teille kaikille ihanille glenneille ja glenni-ihmisille! Myös uusille tuleville glennin omistajille ;)

Tinka (ja Romeo)



No comments: