Hei! Joku pyysi kertomaan että millaista on olla ekaa kertaa näyttelyssä. No mulla se on vielä tuoreessa muistissa, olinhan ekassa näyttelyssä viime syksynä.
Mun näkökulmasta se oli tosi jännää, paljon koiria, etenkin sellaisia jotka haukkui (ihme tyyppejä..). Ensi-innon laannuttua se oli lähinnä sellasta oottelua, meinasin tylsistyä. Sit käytiin kehässä, kierrettiin se pari kertaa ja sit seisoin hienosti paikallani. Äippä kehu mua kovasti:) Sen jälkeen on se pöytäjuttu, eli äippä nosti mut pöydälle ja vieras ihminen kokeili mun vehkeet ja muutki paikat, eli onko kaikki siellä missä pitää. Mut mähän tykkään siitä että kosketaan, eli ei haitannu. Se tuomari-täti oli niin kiva, että olis tehny mieli antaa sille iso pusu. Mut muistin et äippä oli sanonu ettei niin saa tehdä ja päätin jättää väliin. Sit se täti anto mun äipälle jonku arvostelupaperin ja punasen nauhan. Ja sit mä pääsin kattomaan kun mun staffi-kaveri oli kehässä. Se kakkas kehään, voitteko uskoa... en mä vaan ois viittiny.
Mut tosiaan, se oli vain pentunäyttely, vaikka jotkut pennut näyttikin hevosen kokosilta. Otin silti ihan iisisti, mitä sitä turhaan hermostumaan. Ja sitäpaitsi mitä kiltimmin olin, sitä enemmän äiti antoi mulle herkkuja. Se varmaan pelkäs että alan keksimään jekkuja aikani kuluksi:) Mut kivahan se oli olla ihmisten katsottavana, olen mä niin hieno poika että katsokaa vaan...No, äiti sanoi että tää kerta oli harjoitus ja kun meni hyvin niin uskalletaan lähteä uudestaankin. Näyttely oli meinaa äipällekin eka kerta. Se tais jännittää enemmän kuin minä:) Mut voishan sen ajatella niin, että minä kun olen mies, niin täytyyhän sitä käyttäytyä herrasmiehen elkein eikä pilata äipän ekaa näyttelyä, hih!
Ja nyt kuulemma olen jo niin iso poika, ettei me mennä enää mihinkään pentunäyttelyyn, nyt olen juniori. Mut tapaa helmikuussa Kaapelitehtaalla terrierien ryhmänäyttelyssä, pitäkää peukkuja!
Romeo
No comments:
Post a Comment