Tuesday, January 1, 2008

Lyyti alkoi kirjoittamaan

Hei kaikille!
Minä olen pieni glennityttö Lyyti ja päätin emäntäni avustuksella alkaa kirjoittamaan tänne meidän Marfidal-perheen omaan blogiin. Koska ette vielä tunne minua, kerron ensin vähän itsestäni...

Synnyin marraskuussa 2007 Leena-Mamman tykönä Nanni-äidin vauvaksi kolmen siskon ja yhden pienenpienen veljen kanssa. Pikkuinen veli lähti kuitenkin luotamme koirien taivaaseen, joten jäljelle jäimme vain me neljä siskosta. Leena-Mamman mielestä me olimme niin ihania, kuin neljä ruusua, joten hän päätti antaa meille nimetkin sen mukaisesti. Niinpä meidät nimettiin Neljä Ruusua- bändin (varmaan tunnet sen paremmin kuin minä) kappaleiden mukaan. Nanni-äidin hellässä hoidossa me sitten kasvoimme, ja oikein reippaita tyttöjä meistä tulikin! Riemulla ja riehunnalla ei meidän puolesta olisi arvinnut olla ollenkaan rajaa, mutta ihmisotusten mieleen kaikki tepposemme eivät aina olleet.

Ihan vähän joulun jälkeen pääsin yksin Leena-Mamman taloon peuhaamaan. Joulukuusi oli yliveto! Mitäs pisteli kuonoon, perhana, sehän vain tarkoittaa, että sitä on hauska kimputtaa! Kylään tuli myös jotain uusia ihmisotuksia, mutta en minä juuri niistä piitannut (nyt tiedän, että ne olivat minun isäntäni ja emäntäni). Vähän aikaa vielä reuhasin, mutta sitten väsyin ja nukahdin sohvan alle. Heräsin, kun minut retuutettiin sieltä pois ja syliin... ja autoon! Auto oli ensin vähän outo paikka, mutta en kuitenkaan jaksanut ihmetellä pitkään vaan jatkoin uniani.

Heräsin taas siihen, että minut otettiin syliin ja kannettiin, kannettiin sisään tosi isoon taloon! Pitkiä rappusia pääsimme yhdelle monista ovista ja sisään, ja minut laskettiin vihdoin maahan. Uusi emäntä sanoi, että tämä on minun kotini. Ja niinhän se onkin, täällä minä nyt asun yhdessä emännän, isännän ja lelujeni kanssa!

No comments: