Mollyn elämää melkein 3 kuukautta vanhana koiraneitona

Voi hassut tassut ja hännänpää! Kyllä Lyyti- sisko kirjoitti ihan ku mun suusta olis tullut tekstiä. Siis noitten sapuskajuttujen suhteen. Mä olen nimittäin kanssa ihan höperönä juuston perään, voisin vaikka antaa leluni pois (siis vain hetkeksi kylläkin, ja ainoastaan lainaksi), että saisin edes murun sitä herkkua. Että osaakin olla nammm, niiiin hyvää. Muuten me ei veljen kanssa kyllä oikeen mitään herkkuja saadakkaan, papuja ja piimää vaan. Mutta kyllä mä sit aina maistelen veljen ison pojan papuja ja se maistelee mun vauvapapuja. Sillä on mun mielestä parempia, vaikka se sanokin mulle, että mun pavut on maukkaampia.

Välillä mä sitten maistelen ihan omatoimisesti kaikenlaista muutakin, mitä eteen sattuu tulemaan. Olen kanssa maistanut meidän porukan aamutohveleita, muita kenkiä, lapasia, pipoja, sukkia, ikkunaverhoja, sohvankulmia, kaapinovia, tuoleja, sähköjohtoja ja kukkamultaa näin muutaman asian mainitakseni. Ja aina on jokua heti kirkumassa korvan juuressa, että ei saa Molly! Tylsää. Kaikkein äkäisimpiä nuo ihmiset ovat selvästi johtojen syömisestä. Ihmettelen suuresti, nehän ovat kuin lakupötkä söisi, siis erittäin makoisia minun mielestäni. Paljon on vielä pienellä koiralla opiskeltavaa tässä isossa maailmassa.

Yks asia on kanssa aika makoisa, eli saippuainen suihkuvesi. Mun veli on kuulemma jo pienestä lähtien oppinut sitä arvostamaan, ja ystävällisesti sitten mainitsi asiasta minullekin, että maistappas sisko. Ja toden totta, sehän on erinomaisen hyvää! Joten ei muuta kuin ihmisten kanssa suihkuun ja lurps lurps, juomaan ja nautiskelemaan. Siitä mua ei kielletä, ihmiset vaan ihmettelee kuinka me voidaan siitä tykätä. Suihkun oven taaksekaan meitä ei kuulemma voi jättää, kun me hakataan sitten nyrkeillä oveen niin että koko talo tärisee.

Me suukotellaan mun veljen Millerin kanssa!

On mun veli opastanut mua muissakin kulinaarisissa asioissa. Se esimerkiksi kertoi mulle melko heti kun saavuin taloon, että meillä on olemassa hyvin pahanmakuisia nameja, joita ihmiset sitten tyhmyyksissään tunkevat meidän peleihin muka herkkupaloiksi. Luulevat ääliöt, että me tykätään niistä. Siinähän luulevat. Yhden kerran kun pelasin, niin vahingossa tykkäsin niistä, mutta onneksi veli oikaisi ton väärinkäsityksen nopeasti. Sen jälkeen on tiukka linja niitten namien suhteen pitänyt hyvin, me ei kumpikaan olla syöty niitä yhtään. Kyllä me niillä pelaamaan suostutaan, mutta me pelataan niillä vaan sillä tavalla, että tyhjennetään ne pelistä pois, ja heitellään ympäri lattiaa. Sieltä ihmiset kerää ne sitten takasin purkkiin ja taas joku kerta uudestaan peliin. Kuvitelkaa, miten yksinkertaista jengiä!

Ai joo, me saatiin yks päivä kaupasta lahjaksi sellaset vilkkuvalot! Me oltiin kuulemma oltu niin kilttejä. Ja kilin kontit, sanonpa vaan! Itsensä takia ne osti sellaset, eikä mitään meitä ajatellen. Ihmiset sanoi, että nyt me matalat otukset näytään pimeillä teillä paremmin, ja se on kuulemma turvallista. Onhan meillä jo heijastinliivit ja heijastinpannat, olisivat vaan itselleen ostaneet sellaiset. Sitten ne perusteli niitä mötiköitä vielä sillä, että ne löytää meidät paremmin mökillä pimeällä pihalla. Ja taas meni meiltä yks kiva leikki sitten pieleen. Se on nimittäin ollut aika hauskaa kun me veljen kanssa mennään iltapissille mökillä, kun me mennään ihmisiä piiloon johonkin, eikä ne sitten löydä meitä! Me ollaan ihan siinä mökin nurkalla tai puun alla ihan hiljaa, eikä puhuta mitään. Sitten ne hiippailee hassun näköisinä pitkin pihaa meitä huudellen, että mentäis sisälle nukkumaan. Eikä ne löydä meitä ikinä, vaikka vierestä menisivät, kun me ollaan niin hyviä maastoutujia. Ja nyt on sitten sekin hupi mennyttä. Mutta onhan se kuitenkin aika hieno se vilkkuvalo, se on punainen ja sopiihan se tietysti upeasti vehnänväriseen turkkiin. Että ei se nyt niin kauhea ehkä olekaan, kun alussa luultiin.

Nyt tuli pitkät kuulumiset meiltä, mutta kun on niin paljon asioita ehtinyt tapahtua pienelle glennille tässä suuressa ja ihmeellisessä maailmassa, ja kaikki on kivaa ja kiinnostavaa. Mutta nyt mä lopettelen, täytyy ottaa vielä iltamatsit isoveljen kanssa, ja ryömiä sitten Mamin ja Iskän sängyn alle koisimaan. Se ärsyttää hirveästi mun isoaveljeä, kun se on jo niin iso, ettei se mahdu sinne, hih! Mukavia talvipäiviä kaikille.

T. Molly- neito, melkein 3 kk