Hei kaikille! Uma tässä!
En ole aikaisemmin kirjoitellut mitään. Nyt kun syksy alkaa, niin uhkaavia pilviä on ilmassa. Pappa sanoi, että minun pitää mennä kouluun, että opin tavoille. Ja se kuulemma alkaa jo ensi viikolla, hui! No, ehkä saan myös kavereita.
Kyllä minä jo osaan kaiken maailman juttuja, mutten rupea käskystä mihinkään, en ainakaan heti, vaan yleensä mietin hetken erilaisia vaihtoehtoja, miten voisi luistaa esimerkiksi tassujen pesusta tai harjaamisesta. Yritin aluksi jättää menemättä ruokakupille ja odotin, että mamma tai pappa tuo ruuan eteeni. Aluksi ne luuli, että minulla on huono hajuaisti tai jotain ja toivat makupaloja lepopaikalleni, mutta sitten ne veivät kupin takaisin vakiopaikalle kun huomasivat että narrasin ihan laiskuuttani.
Juuri nyt vietän hiljaiseloa. Makailen parvekkeella auringonpaisteessa ja olen nukkuvinani. Varsinaisia kavereita minulla ei ole, mutta se ei haittaa. Yläkerrassa asuu collie, mutta se ei juuri minusta välitä enkä minä sen kummemmin siitäkään, mitä nyt joskus rapussa tai pihalla tervehditään muodollisesti. Joitakin lähitienoon asukkaita kyllä tulee silloin tällöin vastaan kun ollaan poluilla ja metsiköissä tekemässä pakollisia askareita, mutta useimmiten saan juoksennella yksin ympäriinsä ja patistella myös pappaa mukaan leikkiin.
Meillä oli kesällä ukkonen. Aluksi olin kyllä aika hermostunut, mutta sitten pappa rauhoitteli ja istuttiinkin sitten kaksistaan parvekkeella katselemassa salamointia.
Pappa on sen verran laiska jätkä, että kun mennään ulos, nappaan talutushihnasta kiinni ja talutan pappaa ja vielä juosten, koska minä pidän juoksemisesta. Tiedän tarkat paikat mihin asti pitää juosta. Ja kun jonkin ajan kuluttua ja tuhannen tuoksun jälkeen haluan taas kotiin, niin silloinkin talutan pappaa, mutta en viitsi juosta, kun pappa on lenkin jälkeen jo sen verran väsynyt.
Oltiin yhtenä iltana jalkapallokentällä ja pappa kutsui minua kaukaa. Lähdin juoksemaan, mutta törmäsin hämärässä maaliverkkoon. No, eihän siinä mitään, mutta se verkko irtosi kehikosta kokonaan. En päässyt yksin pois siitä nyytistä vaan rimpuilin verkossa kuin kala ja sehän meitä molempia nauratti.
Yhtenä päivänä joku viikko sitten olin vartioimassa kulttuurikeskuksen pihaa ja penkille tuli kovaääninen variksenpoikanen. Tästä minä hikeennyin, kun se on meidän penkki ja sanoin sille, että liidä sinä roisto pois täältä! Sen poikasen iskä ja äiskä oli vähän kauempana ja ne pirulaiset rupesivat pitämään kauheaa meteliä ja lähtivät lentämään minua kohti. Silloin sain jalat alleni ja juoksin minkä jaksoin taloon sisälle. Enpä uskaltanut mennä pihalle niin kauan kuin varispariskunta istua tuijotteli talon katolla ja vahti meidän ulko-ovea!
Olen myöhään hereillä. Aika usein mennään ulos puolenyön aikaankin. Silloin kaikki on hiljaista täällä ja saan paremmin tutkittua ympäristöä. Ja jännintä on silloin, kun tapaan pupuja.
Niitä asustelee meilläpäin. Kun sellaisen näen, niin unohtuu aika ja paikka ja minusta tulee suuri saalistaja ja lähden takaa-ajoon. Ja iskä perässä, että kerrankin siltä meinasi jalat mennä alta. Iskä sai kuitenkin rauhoiteltua minua ja muutuin taas kotikoiraksi.
Täällä asustelee myös siili. Joskus se tulee ruokakaupan rappusille etsiskelemään jotain syötävää. Siilistä en oikein tiedä, kun sen kanssa ei voi edes jutella. Ja kyllä minä tiedän, että ne piikit voi olla aika pahoja, jos osuvat nenään, joten jätän siilit sikseen.
Oltiin sittenkin ilmoittautumassa koirakouluun ja sekös oli stressaavaa, kun siellä oli koiraa kuin pipoa. Yksikin dreeveripoika yritti jekkuilla kanssani. Se vinkuili jotain ja kun katselin sitä ja uhkasin tulla lähemmäs, niin se meni äitinsä jalkojen taakse piiloon ja kyttäili sieltä. Sitten oli todella iso rottis, joka tuli varovaisesti nuuhkimaan minun poskeani.
Olin kyllä varuillani, mutta se oli ihan mukava. Onneksi se ei puhunut saksaa, kun en sitä osaa.
Että sellaista.
T: Uma
En ole aikaisemmin kirjoitellut mitään. Nyt kun syksy alkaa, niin uhkaavia pilviä on ilmassa. Pappa sanoi, että minun pitää mennä kouluun, että opin tavoille. Ja se kuulemma alkaa jo ensi viikolla, hui! No, ehkä saan myös kavereita.
Kyllä minä jo osaan kaiken maailman juttuja, mutten rupea käskystä mihinkään, en ainakaan heti, vaan yleensä mietin hetken erilaisia vaihtoehtoja, miten voisi luistaa esimerkiksi tassujen pesusta tai harjaamisesta. Yritin aluksi jättää menemättä ruokakupille ja odotin, että mamma tai pappa tuo ruuan eteeni. Aluksi ne luuli, että minulla on huono hajuaisti tai jotain ja toivat makupaloja lepopaikalleni, mutta sitten ne veivät kupin takaisin vakiopaikalle kun huomasivat että narrasin ihan laiskuuttani.
Juuri nyt vietän hiljaiseloa. Makailen parvekkeella auringonpaisteessa ja olen nukkuvinani. Varsinaisia kavereita minulla ei ole, mutta se ei haittaa. Yläkerrassa asuu collie, mutta se ei juuri minusta välitä enkä minä sen kummemmin siitäkään, mitä nyt joskus rapussa tai pihalla tervehditään muodollisesti. Joitakin lähitienoon asukkaita kyllä tulee silloin tällöin vastaan kun ollaan poluilla ja metsiköissä tekemässä pakollisia askareita, mutta useimmiten saan juoksennella yksin ympäriinsä ja patistella myös pappaa mukaan leikkiin.
Meillä oli kesällä ukkonen. Aluksi olin kyllä aika hermostunut, mutta sitten pappa rauhoitteli ja istuttiinkin sitten kaksistaan parvekkeella katselemassa salamointia.
Pappa on sen verran laiska jätkä, että kun mennään ulos, nappaan talutushihnasta kiinni ja talutan pappaa ja vielä juosten, koska minä pidän juoksemisesta. Tiedän tarkat paikat mihin asti pitää juosta. Ja kun jonkin ajan kuluttua ja tuhannen tuoksun jälkeen haluan taas kotiin, niin silloinkin talutan pappaa, mutta en viitsi juosta, kun pappa on lenkin jälkeen jo sen verran väsynyt.
Oltiin yhtenä iltana jalkapallokentällä ja pappa kutsui minua kaukaa. Lähdin juoksemaan, mutta törmäsin hämärässä maaliverkkoon. No, eihän siinä mitään, mutta se verkko irtosi kehikosta kokonaan. En päässyt yksin pois siitä nyytistä vaan rimpuilin verkossa kuin kala ja sehän meitä molempia nauratti.
Yhtenä päivänä joku viikko sitten olin vartioimassa kulttuurikeskuksen pihaa ja penkille tuli kovaääninen variksenpoikanen. Tästä minä hikeennyin, kun se on meidän penkki ja sanoin sille, että liidä sinä roisto pois täältä! Sen poikasen iskä ja äiskä oli vähän kauempana ja ne pirulaiset rupesivat pitämään kauheaa meteliä ja lähtivät lentämään minua kohti. Silloin sain jalat alleni ja juoksin minkä jaksoin taloon sisälle. Enpä uskaltanut mennä pihalle niin kauan kuin varispariskunta istua tuijotteli talon katolla ja vahti meidän ulko-ovea!
Olen myöhään hereillä. Aika usein mennään ulos puolenyön aikaankin. Silloin kaikki on hiljaista täällä ja saan paremmin tutkittua ympäristöä. Ja jännintä on silloin, kun tapaan pupuja.
Niitä asustelee meilläpäin. Kun sellaisen näen, niin unohtuu aika ja paikka ja minusta tulee suuri saalistaja ja lähden takaa-ajoon. Ja iskä perässä, että kerrankin siltä meinasi jalat mennä alta. Iskä sai kuitenkin rauhoiteltua minua ja muutuin taas kotikoiraksi.
Täällä asustelee myös siili. Joskus se tulee ruokakaupan rappusille etsiskelemään jotain syötävää. Siilistä en oikein tiedä, kun sen kanssa ei voi edes jutella. Ja kyllä minä tiedän, että ne piikit voi olla aika pahoja, jos osuvat nenään, joten jätän siilit sikseen.
Oltiin sittenkin ilmoittautumassa koirakouluun ja sekös oli stressaavaa, kun siellä oli koiraa kuin pipoa. Yksikin dreeveripoika yritti jekkuilla kanssani. Se vinkuili jotain ja kun katselin sitä ja uhkasin tulla lähemmäs, niin se meni äitinsä jalkojen taakse piiloon ja kyttäili sieltä. Sitten oli todella iso rottis, joka tuli varovaisesti nuuhkimaan minun poskeani.
Olin kyllä varuillani, mutta se oli ihan mukava. Onneksi se ei puhunut saksaa, kun en sitä osaa.
Että sellaista.
T: Uma
1 comment:
Hei Uma! Mäkin oon käyny koirakoulussa, jo vuoden eli oon ihan konkari:) Siellä on kyllä tosi kivaa. Ainut asia mikä mua siellä ärsyttää on se, ettei koko ajan oo mun vuoro. Open mielestä välillä mun pitää odottaa kun toiset tekee jotain kivoja juttuja, kuten hyppii esteitä. Pitäis varmaan mennä yksityiskouluun... hauskoja opiskeluhetkiä sulle!
Romeo
Post a Comment