Monday, June 24, 2013

Romeon isot ja ihanat "pennut"

Romeon ja Kikin pennuista on kasvanut jo ihania isoja glennejä ;) Kurkataas vähän mitä osalle heistä kuuluu!

Bruno 
Bruno on loistava reissukaveri, sen todisti jo Tallinnan reissukin huhtikuussa. Bruno tykkää hiihtää pitkin Syötteen latuja, hassu kaveri glenniksi ;) Ja oikeastaan perus glennityyliin Bruno tykkää ihan kaikesta mitä vaan voi tehdä omien ihmisten kanssa. Bruno nähdään seuraavaksi Iisalmen näyttelyssä, tsemppiä isolle ja ihanalle pojalle! Sitä ennen onkin sitten äksöniä tarjolla by Tinksu.. Tinksu vierailee lomalla Kokkolassa Brunoa moikkaamassa :)

Taimi
Brunon sisko Taimi asustaa Kuopion kulmilla ja sai juuri ensimmäisen sertinsä Kuopion kansainvälisessä näyttelyssä. Taimilla on myös kokemusta reissuista, ainakin Tanskassa Taimi kävi ansaitsemassa erinomaisen koiran tittelin! Taimi riivaa aika ajoin Unto-veikkaa, mutta sellaisia ne tytöt ovat ;) Seuraavaksi Taimi esittäytyy Mikkelin näyttelyssä ja tulee toki moikkaamaan Brunoa ja Tinksua Iisalmeenkin. Taimi saa Tinksun yökylään samalla reissulla, saas nähdä montako blogikirjoitusta siitä oikein tulee... uskoisin meinaa että silloin sattuu ja tapahtuu kaiken näköistä ;)

Telma
Voi Telma Telma! Tässä kuvassa olet kyllä aivan isä-Romeon näköinen! Iskän tyttö, ihan selvästi :) Telma debytoi ekassa näyttelyssään alkusyksystä. 

Telmaa ei huvita
Ihan näin ei sitten kannata näyttelykehässä makailla.. Tämä temppu on ihan isän geeneistä, etenkin näin kesällä Romeo haluaisi vaan makailla, yleensä kylläkin nurmikolla....

Isis
Ihana Isis on HE JW-12 ja LV JW -13, lisäksi menestystä on tullut jopa juniorhandler-kehässä! Varmastikin eka glenni kenen kanssa on kisattu JH:ssa ;) Junior handlerissa menestystä on tullut Latviaa myöten, huhtikuussa mätsärissä Isis oli aikuisten pun1 ja BIS JH! Toki hieman pisteitä kuuluu huippu-handler Sarallekin ;) Tuosta mätsäristä palkintona tuli myös valokuvaus, Isis onkin aika kuvauksellinen niinkuin huomaatte.

Jazz pyörii Norjan glennipiireissä ja pokkailee palkintoja. Hieno mies hänkin! 

Tsemppiä hirmusti kaikille "vauvoille" ja nauttikaa kesästä ja tietty näyttelyistä :) 

Minttu & Romeo

Thursday, June 20, 2013

Nauttikaa juhannuksesta :)

Nauttikaahan keskikesän juhlasta kaikki glennit ja teidän ihmiset! Muistakaa grillata paljon, etenkin nakkeja ja makkaraa. Niin ja uikaa paljon ja ottakaa rennosti :)


Romeo ja Tinka

Ps. Muistakaa pelastusliivit, myös soutuveneessä;)

Friday, June 14, 2013

Päin mäntyä

No ei nyt ihan päin mäntyä mennyt, paitsi jos oli liikaa vauhtia ;) Me oltiin siis istuttamassa metsää, mäntyjä ja kuusia. Meillä oli noin kolme hehtaaria temmellyskenttää, jos ette tiedä paljonko se on, niin se on kyllä aika iso alue! Kun me siellä temmellettiin, niin alueelle saatiin melkein 6000 uutta pikkupikkupuuta, toivottavasti kovin moni ei jäänyt meidän jalkoihin...

Romeo tsekkaa mestat
Ja voitte uskoa että tuo mätästetty avohakkuu-alue (äippä vähän auttoi näissä vaikeissa sanoissa) olikin aikamoinen esterata. Meillä kun on tälläiset tappijalat, niin hiki tuli kyllä aika pian! Onneksi meitäkin oli muistettu ja metsässä oli meille oma iso vesikuppi ;) Kiltisti tehty!

RANKKAA!!

Fiksut ne keksii omat leikit vaikka missä ;)
Mutta eihän meitä nyt niin vaan nujerrettu ;) Me ei edes tarvittu niin paljoa taukoa kuin ihmiset, meinattiin jo tylsistyä niin kehitettiin sitten pieni vetoleikki siihen istutuksen oheen, heh! Tinksu voitti.. tai oikeastaan mä luovutin jotta sille tulis hyvä mieli. Äippä sanoo mua aina välillä ihan liian nössöksi pojaksi, mutta musta on kiva olla kiltti..

Tinka työnvalvojana
Me oltiin tosi ahkeria monta päivää, valvottiin että männyt ja kuuset tulee hyvin maahan. Tinksua kyllä välillä alkoi jo ärsyttää se istutusputken polkeminen... se yritti hyökätä sen putken kimppuunkin pari kertaa. Taisi tyttö alkaa olla vähän yliväsy.

Lepotauko
Onneksi sen esteradan lisäksi löytyi myös vähän pehmeämpää maastoa, mikäs tässä mättäällä oli loikoillessa ;) Se oli kivan viileääkin.

Mistä näitä oksia oikein riittää?? Mä jo luulin että oon
pureskellu ihan kaikkia..
Ja sitten vielä yksi juttu, me oltiin ihan varmoja että tuolla meidän istutusalueella on käyny myös muita koiria! Siellä oli ihan selvästi koiraviestejä. Ja oikeessahan me oltiin. Vaikka meidät kuinka pidettiin monta päivää onnistuneesti erillään, niin saatiin selville että meidän kanssa samassa talossa asui neljä päivää Luka ja Igor! Ja ne kävi myös välillä istuttamassa. Olipa aika ovelaa jättää meidät iltapäiväksi nukkumaan talolle, kun ihmiset lähtivät jatkamaan hommia... mentiin ansaan!

Igor ja Luka
Ne on meidän "serkkuja", mutta ei niitten nyt silti ois tarvinnu olla siellä, meidän mestoilla! No ehkä me päästään tästä yli kun saatiin kuitenkin purkaa ihan kaikki energiat, ei jääny mitään hampaankoloon..

Istutusprojekti saatiin parissa päivässä valmiiksi, meidän ihmiset taisivat tehoilla taimet maahan. Mutta virtaa niillä riitti silti!

Mitäs peliä tämä oikein on??
Tinksulla meinasi mennä hermot (taas..) kun iskä meni kärryyn istumaan ja sitten se kärry vielä lähti liikkeelle! Tuli meinaa sen verran painokkaat vuhvuhit kun se yritti saada auton kiinni ja pelastaa iskän pahan kärryn kyydistä.. Kuulemma tässäkin hommassa oli kyse puista, nämä oli vaan jo polttokypsempää kamaa ;)


Ja ruohonleikkurikin! Nyt on pihalla ihan liian paljon liikkuvia osia. Tinksulla meni koko iltapäivä vahtiessa että kuka menee ja minne ja millä kulkupelillä. Voi se laumanvahtiminen olla kyllä aika haastavaa, kun on niin paljon ihmisiä touhuumassa.


Mähän otin siis ihan lunkisti. Haistelin kesän tuoksuja, nautin auringosta ja tietty vähän uinkin. Kattokaa nyt mua, ei tän rennommin voi ottaa ;)


Etutassupohjaa
Lähdin ensin ihan varovasti uimaan etutassupohjaa ;) Pysyy muuten paljon paremmin pinnalla kun pitää takajalat maalla, kokeilkaa vaikka! Tosin se vaatii nopeasti syvenevän rannan, jotta tästä tyylistä on jotain iloa. En kyllä ymmärrä miksi äippää nauratti niin paljon tää mun kokeilu.. hyvä että se ees pysy naurultansa laiturin reunalla...

Kukkuu, kuka siellä?
Tinksulla oli ihan oma lähestymistapa asiaan, kuten aina. Se hiipi hiljaa kaislikon läpi veteen. On se kumma että noitten naisten pitää tehdä kaikki aina jotenkin omituisesti;)

Kesä ja kukkaset :)


Viimeisenä iltana olin jo niin väsy, että nukahdin odottaessa grillimakkaraa. Ei mullakaan hyvin menny! Mutta voitte kuvitella että meillä oli ihan mieletön pitkä viikonloppu kaiken kaikkiaan. Niin paljon jänniä tapahtumia mahtui näihin päiviin :)

Romeo ja Tinka

Tuesday, June 11, 2013

Tinksu 3 vuotta!

Oho kun aika kiitää :) Meidän ihana, temperamenttinen Tinksu-glenni täyttää tänään jo kolme vuotta, onnittelut Tinkalle! Seuraava vuosi tuokin mahdollisesti kaikkea jännää Tinksun elämään, näyttelyreissuja vaikka minne  ja ehkä vauvojakin. Odotellaan ja katsotaan mitä tuleman pitää ;) Ihan ekana Tinka saa läjän herkkuja, tottakai!

Sankari on vähän puhki viikonlopun riennoista..
Tinksu teki oman osansa
metsänistutusreissulla antaumuksella
Tosiaan oltiin pitkä viikonloppu istuttamassa metsää Keuruulla. Nämä tarinat meni nyt vähän hassuun järjestykseen, koska siitä reissusta tuleepi juttua vähän myöhemmin. Sen verran voin sanoa, että melko rankkaa oli!

Minttu & koiruudet

Ps. Isot onnittelut myös Tinkan veikalle Elmerille ja kaikille siskoille ;)


Sunday, June 2, 2013

Kesäpoika

Kyllähän näyttävä turkki on tietenkin jonkun mielestä kiva, mutta näillä helteillä se ei oo ehkä ihan paras vaihtoehto...


Niinpä äippä sitten päätti, että nyt musta tulee kesäpoika lyhyessä turkissa ;) Me mentiin Leena-mammalle trimmiin. Olin kyllä vähän pettynyt kun Leena ei ollu kotona, yleensähän sen luona on jotain kivoja tyttöjäkin ollut... ihan vanhat hyvät muistot heräsivät taas mieleen ;)


Ja eihän siinä kauaa mennyt kun näppärä trimmaaja Minja sai mut kesälookkiin ;) Oishan äippä itekin osannut, mutta mussa oli kuulemma niin paljon karvaa että siinä ois menny jotain viisi iltaa, ennenkuin oisin ollu lähellekään tässä kunnossa. Mutta nyt helpottaa! Ei oo ihan niin kuuma, askelkin tuntuu jo paljon kevyemmältä ;)

Ensi viikolla sitten istuttamaan sitä metsää.. 

Romeo

Monday, May 27, 2013

Tehoiluviikonloppu

Maalla! Maalla! Maalla! Me päästiin pitkästä aikaa Keuruulle viikonlopuksi, sama mesta mutta aina niin ihana! Etenkin nyt kun on kesä. Ja me tehtiin ihan kaikkea mitä maalla voi vain tehdä!

Puutarhahommissa
 Me jeesattiin vähän meidän ihmisiä ja tehtiin puutarhahommia. Tollasten hienojen kivien välistä oli alkanu kasvaa jotain rikkaheinää, niin me siistittiin sitä. Ehkä vähän liikaakin kun multa, Romeolta, tuli sitten oksu vähän ajan päästä. Mutta mitäpä mä en tekis ihmisteni eteen ;)


Ja eihän me toki liian rankasti töitä tehty, ehdittiin hyvin pötkötelläkin välillä. Nurtsi oli vielä aika viileetä ja tuntu masussa kivalta. Tosin välillä haettiin vauhtia järvestäkin.. siellä ei ollukaan kukaan vielä käyny ja ranta oli aika mutainen. Mä tietty kävin siellä heittämässä pienen lenkin, moneen otteeseen ;) Oli muuten aika kiva katsella äipän ilmettä kun mä olin ihan kurainen ja haisin kuulemma todella pahalta.. suihkureissuhan siitä tuli ennenkuin pääsin sisään ja sänkyyn mua ei silti huolittu.. aika paha rangaistus! Tai toisaalta, mä pärjään hyvin lattiallakin, toisin kuin tuo hemmoteltu pikkulikka ;)

Rannan testausta
 Ekana iltana kannattikin ottaa vähän lunkimmin, seuraavana päivänä kun oli edessä puutöitä. Me toki autettiin, Tinka taisi luulla että eniten apua oli siitä, että se haukkui autoa, jolla roudattiin puita kärryssä. Peräkärry siis kuuluu myös Tinkan inhokkilistalle, siis sille samalle pitkälle listalle jolle kuuluu niin moni muukin asia pulkasta ruohonleikkuriin...

Vähänkö oon ihana ;)

Auringonlaskun ihailija
Tinka on niin neiti että se jopa fiilisteli auringonlaskuakin.. ois varmaan pitänyt tuoda sille vesikuppi niin se ois voinu olla niinkuin äippä viinilasinsa kanssa. Tytöt!!

No, ehkä tämä oli ihailemisen arvoinen.. mutta en myönnä mitään! ;)
Meillä on muuten aika makeet mestat ulkoiluun täällä! Tietä riittää ja peltoa jossa juoksennella, taidetaan me olla aika onnekkaita, näin kaupunkikoiruuksiksi ;)


Katsokaas vaikka itse! Mitäs sanotte? Ja parin viikon päästä mennään uudestaan, sitä jo odotellessa :)

Mäkin tein puuhommia!
Niin, tosiaan me autettiin vähän puuhommissakin, ahkeria glennejä kuin ollaan ;) Äippä ja iskä siirsi talvella tehtyjä klapeja latoon kuivumaan, jouduttiin mekin koskemaan pariin klapiin.. mutta ihan parasta oli kyllä kieriä sahanpurussa, sitä paljastui klapejen alta koko ajan vaan lisää! Parin viikon päästä me päästään myös puuhommiin, silloin me istutetaan metsää! Voitteko kuvitella? Pikkupikkupikku mäntyjä. Meille kerrottiin jo että istuttaminen ei tarkoita sitä, että me otetaan ne pois maasta sen jälkeen kun ne on vaivalla maahan saatu.. mitäkähön noi ihmiset oikein kuvittelee ;)


Uupumus!
Ja tulihan se uupumus vihdoin tolle mun adhd-siskollekin ;) Siihen meinaan vaaditaan aika paljon, että Tinka malttaa levätä, etenkin jos ois kaikkea kivaa puuhaa ympärillä. Katsotaas sitten montako päivää se jaksaa niitä puita istuttaa...

Kiinnostaako miten Tinka saatiin uuvutettua? Tällä keinoin me siis otettiin Tinksusta viimeisetkin energiat, suoraan niksi-pirkasta! Pidä koirista kiinni sillä aikaa kun toinen ihmisistä menee autoon. Kaasuta autolla vauhdilla, päästä koirat irti ja katso kuinka ne käyttää kaiken energiansa auton jahtaamiseen.



No okei... teki munkin mieli ottaa auto kiinni ja saatoin jopa käyttää ihan vähän liikaakin energiaa siihen. Äh! Menin lankaan!

Romeo (ja Tinka)


Wednesday, May 15, 2013

Kesäfiilistelyä

Nyt se on - KESÄ! Lumi vaihtui äkkiä vihreään, yllättävän nopeasti se sulikin vaikka sitä oli ihan mielettömästi. Mutta nyt, nurmikolla on ihana pötkötellä, se tuntuu masuun kivasti viileältä:) Mun veikka Romeo se kyllä on ihan mestaripötköttelijä, sitä ei meinaa saada edes liikkeelle kun se haluisi vaan fiilistellä. Mulla sentäs riittää energiaa vähän muuhunkin.

Pitkä pötkö ;)
Kukkasia, kärpäsiä ja ihan kaikkee! Melkein olin jo unohtanut mitä kaikkea lumen alta löytyykään.

Pitäiskö tän niinku tuoksua hyvälle..?

Niin ja uimaan, sinne pitää kyllä päästä! Jäiden seassa kävin jo aiemmin vähän kokeilemassa, mutta se oli vähän hankalaa. Niin ja aikast kylmää ;) Mutta nyt, kun tulee hiki lyhyelläkin lenkillä niin uiminen ois aika jees!

Hyppäisköhän...
Lenkkeiltiin tänään ilta-aurinkoisessa satamassa, ihan meidän kodin vieressä. Harmi vaan ettei äippä päästäny mua uimaan :( No, olihan tuo laituri aika korkealla.. Ja kerkiinhän mä uida myöhemmin, kesä ei onneksi lopu ihan heti.

Lahden satamassa
Mua ei näy tässä kuvassa, mutta äipän mielestä tämä kuva oli niin hieno että se pakotti mut laittamaan tänkin tänne ;) En mä nyt niin noista maisemista piittaa, mutta kiva jos äippä saa jotain kiksejä, heh!

Kolmen viikon päästä meillä tuleekin taas aika jännä viikonloppu. Me lähdetään istuttamaan metsää! Voitteko kuvitella, siis jotain mäntyjä, sellaisia pikkusia taimia?? Me saatetaan kyllä keksiä Romeon kanssa niille taimille jotain muutakin käyttöä kuin kasvattaminen... kerrotaan siitä sitten lisää paikan päältä Keuruulta.

Tinka

Ps. Mä tein tossa taas hyvän källin äipälle. Se oli ostanu tosi ihanat korkkarit, siis sen mielestä. Mun mielestä ne korot oli vähän liian korkeet, joten päätin lyhentää niistä lähes puolet. En ookaan aikoihin tehny tollasta jäynää, siksi ne varmaan unohtuikin eteiseen niin houkuttelevasti. Olisittepa nähneet äipän ilmeen ;)