Hei se oon mä! Elvis!

No huh!
Luulin että meille tuli kylään eilen taas tyyppejä kattomaan mua, mutta ne ottikin mut mukaansa! Mä en ekana ollu ihan varma, että minne tässä nyt mennään, mutta äipän sylissä tuntui ihan turvalliselta. Aattelin että eiköhän tästä selvitä.

Kotona! Näyttää ihan siedettävältä mestalta ;)

Sitten mulle kerrottiin että nyt mä oon kotona.. hmm.. siellä oli vastassa kaksi mua isompaa glenniä. Mutta arvatkaas mitä! Mua ei jännittäny enää yhtään. Päätin rohkeasti vaan mennä moikkaamaan ja selvisin! Etenkin se Tinka halusi oikein leikkiä mun kanssa. Romeo on kova heiluttamaan häntää ja mä aattelin vähän saalistaa sitä. Se oli kyllä ehkä virhe, koska silloin sain kokea aika kovan ärähdyksen! Okei, okei, siinä se raja taisi mennä tuon isomman pojan kanssa ;)

Mutta kyllä se toi mulle sitten pallon, jolla sain leikkiä. Kuulemma Romeo ei juuri koskaan luovu palloistaan kenenkään edessä, joten olihan se aika kiva juttu. Äipälle meinasi tulla ihan kyynel silmään, kun Romeo oli niin kiltti mulle. Kyllä me äippä pärjätään!

Hei se puhuu mulle!

Neuvoja satelee!

Sitten mä aattelin vähän jutskata Tinkan kanssa. Se taisi ihan säikähtää kun lähdin puhumaan vähän liian kovalla äänellä ;) Mutta kyllä me sitten siitä aika hyvin sama aaltopituus löydettiin. Ihan kaikista parasta on Tinkan jahtaaminen, mä en saa sitä ihan vielä kiinni, mutta kyllä mä tästä kasvan!

Niin ja sitten mä oon yrittäny kaivautua myös terassin alle! Harmillisesti mun päikkäreiden aikana jo niin hyvän alun saanu kolo oli jotenkin kummasti saanu hirveen kasan kiviä päälleen. Kuulemma ei ois kiva purkaa koko terassia jos mua joutuis sieltä metsästämään. Mun mielestä se ois kyllä voinu olla aika kiva leikki!

Mä olin illalla aivan väsy, kun en meinannu malttaa nukkua ees kunnolla päikkäreitä kun oli kaikkea niin jännää. Onneksi äippä vaan nappasi mut kainaloon ja vei koirien huoneeseen rauhaan unille. Olin kuulemma niin puhki että sammuin ihan sekunnissa.

Yön nukuin kuin tukki, ihan kerran vaan heräsin ja oli pakko päästää pikku itkut kun en tienny missä oon. Onneksi tokenin siitä nopeesti ja tajusin että mähän oon mun uudessa omassa pedissä ja nukahin sitten uudestaan. Äippäkin oli tyytyväinen kun olin niin kiltti poika :)

Tää uusi koti on muuten siinäkin mielessä hyvä paikka, että täältäkin saa ruokaa. Kyllä, siis mä oon niin perso ruoalle että voisin syödä koko päivän! Haistoin jopa missä kaapissa ruoat on ja aattelin kaivautua siitä oven läpi. Ei ihan onnistunu ja oon vaan saanu peruskupilliset joka kerta. Höh!

Onks tää jotain syötävää? 

Seuraavana päivänä olin taas ihan virtaa täynnä. Mulle heti ruokaa! Leikkikää kaikki mun kanssa! Nyt mä kaivaudun tänne puskaan! Nyt mä syön äipän kukat! Missä lisää ruokaa! Nyt mä haukkaan tota Tinkaa korvasta! Nyt mä juoksen täysiä piiloon nurkan taakse! Nyt mä pöllin Romeolta pallon.! Nyt mä jahtaan Tinkaa  ... ja päikkärit.

Revittelin jo aamusta niin paljon, että oikeestaan vain melkein nukuin kun meille tuli vieraita kattomaan mua. Ne tais luulla että mä oon joku tosi rauhallinen kaveri ;)

Väärässä ovat ;) Näin pieneksi otukseksi musta löytyy yllättävän paljon energiaa, kun sille päälle satun.

Yhestä jutusta en kyllä yhtään tykänny tänään. Pannan kaulassa mä kyllä sulatan vaikka siinä on timantteja, mutta se, että siihen pantaan kiinnitetään joku naru, niin on ihan ei ei. Kävelin varmaan kaksi askelta viidessätoista minuutissa, mutta ei se mun yltiöpositiivista äippää haitannu. Se meinas että kun treenataan vähän joka päivä, niin kohta mä kävelen loistavasti siinä narun päässä. Nyt kyllä sanoisin että toiveajattelua!

Joka tapauksessa... Mä taidan tykätä asua täällä ja jään vähän pidemmäksikin aikaa.

Elvis