Showing posts with label glennin pentu. Show all posts
Showing posts with label glennin pentu. Show all posts

Wednesday, July 12, 2017

Riekutaan, riekutaan ja riekutaan!

Lempi, Meomodo Fantabulous Amy, tuli meille viikonlopuksi. Jare oli enemmän kuin innoissaan aktiivisesta leikkikaverista ja sitä riekkumista siis vaan jatkui ja jatkui, heh! Hyvin olivat 2-vuotias ja 8-kuukautinen samalla aaltopituudella ;)

Se on sitten ACTION!






ja VAUHTITÖRMÄYS ;)


Romeo ja Tinka saivat vähän hengähtää, kun niiden ei tarvinnu olla koko ajan viihdyttämässä Jarea, hyvä niin.

Lempi täytti juuri kaksi vuotta ja siitä on kyllä kasvanut aivan ihastuttava glennineiti! Lempi käyttäytyi meilläkin aivan erinomaisesti, on kiltti ja tottelevainen. Nukkuikin meidän sängyn vieressä päästämättä inahdustakaan, tosin sitä kyllä saattoi väsyttääkin aika paljon, heh!

Yksi asia on kyllä jännä, jotenkin auton pakkaamiseen liittyy se, että Lempiltä lähtee kuulo. Reps! Tyttösellä oli siis niin mukavaa meillä, että ei olisi halunnut lähteä ollenkaan pois. Onneksi meillä on aidattu piha, koska siellä me sit yritettiin juksuttaa Lempiä, että saataisiin se kiinni ja autoon.. Lopulta se ei voinut vastustaa hyviä herkkuja ja kiinni jäi!

Lempi varmaan luuli, että se joutuu  lähtemään jo kotiin. Näin ei ollutkaan vaan ajeltiin Karjaalle näyttelyyn. Tämä oli Lempin eka näyttely sen jälkeen kun se täytti kaksi vuotta noin viikko sitten. Ja eipä ollutkaan turha reissu, todellakaan! Lempi oli PN1, VSP ja sai vikan sertinsä ja valioitui Suomen muotovalioksi, jesjesjesjes! Lempi sai kunnian olla Kennel Meomodon ensimmäinem valio!



Tuomarina oli Branislav Rajic, Sloveniasta ja arvostelut kyllä olivat erittäin mieluista luettavaa:
2 years, very beautiful head. Strong jaws. Excellent front and neck. Good topline. Excellent tail and muscles. Correct coat. Nice colour. Very sound movement. Nice temperament.

Näyttelyn jälkeen Lempin epäilyt kotiin paluusta kyllä toteutuivat.. kävin matkalla heittämässä Lempin Keravalle. Silloin kyllä sain niin säälittäviä katseita osakseni, että melkein hellyin ja otin sen mukaani. Mutta vain melkein. Oonhan mä nyt kyllä aika monta noita " sä et oikeesti voi jättää mua tänne, mä en ihan varmasti pärjää täällä ja kun oon vielä niin ihanakin ja lupaan olla koko loppuelämäni maailman kiltein glenni ja teen ihan kaikki temput mitä vaan ikinä haluat" -ilmeitä ja silmien pyöritystä nähny :D


Lempi vaan ei tässä vaiheessa vielä tiennyt, että matka jatkuu hetken päästä oman perheen kanssa mökille ;) Sitten päikkäreitten jälkeen!

Minttu


Tuesday, February 28, 2017

Tehtäviini kuuluvat..

Moi kaikki, mä oon Jare - Meomodon Karkki tai Kepponen ;) Hienommasti sanottuna Meomodo Boho´s Trick or Treat. Mutta kuka sitä nyt tässä hienostelemaan alkaa, en ainakaan mä.



Just pissasin matollekin ja kattelin kun mun mamma lähti kiireen vilkkaa imeyttämään mun pissoja pois matosta. Tilannekuvan kyllä vähän pilasi se, että se käytti pinkkiä pyyhettä. Mutta en mä jaksa ottaa tosta tyttöjen väristä mitään stressiä. Niinkuin en paljon muustakaan, mähän oon siis vasta jotain 4 kuukautta vanha! Ja tässä kuvassa oon siis vasta 12 viikkoa, eiks mee aika hyvin ;)



Mä voisin vähän kertoo itsestäni, kun ei olla vielä tuttuja. Tehtäviini kuuluvat (yritän matkia Aina Inkeri Ankeista):

* Terassilla olevien lumien syöminen
* Isin tohveleiden varastaminen ja niillä ikenien hankaaminen
* Keittiön imuroiminen
* Portin takana odottamineeeeen.

Tämän lisäksi tehtäviini kuuluvat:
* Söpöileminen
* Isoveikka-Romeon kanssa painiminen
* Mummo-Tinkan kiusaaminen
* Alimmaisena oleminen
* Lumihankeen uppoaminen
* Pöydällä seisomineeennn.

Oi Luoja, anna minun jatkaa tätä hauskanpitoa :D


Hih, huomasittekos, mä oonkin varsinainen vitsiniekka! Nii-i, Karkki tai Kepponen! Tai kyllä mä osaan jo vaikka mitä, siis tuon ankean listan lisäksi. Osaan istua, odottaa ja tulla luoksekin. Myös Ei- sanan merkityksen tiedän, joskus vaan satun kuulemaan sen väärin. Mä oon kyllä niin perso kaikille herkuille ja kehuille, että mulla meinaa lähtee ihan lapasesta kun onnistun ja mamma on tyytyväinen.



Tosiaan asustelen Romeon ja Tinkan kanssa. Romeo on tosi ihana ja jaksaa leikkiä mun kanssa ihan joka päivä ja monta kertaa, vaikka onkin mua melkein 10 vuotta vanhempi. En ees osaa käsittää kuinka paljon se, mutta kait aika paljon. Tinka-mummo on vähän nuorempi, mutta sillä ottaa välillä mun hepulikohtaukset hermoon ja sit se vaan pysäyttää mut. Nykyään riittää että se vaan mulkasee mua sillä "hermo pettää ihan just" -silmällä, niin osaan väistää sitä. Kait se on taito sekin ;) Mutta tuun siis myös Tinkan kanssa hyvin toimeen, se vaan kait oottelee että kasvaisin vähän. Saan meinaa mulkoiluja siitäkin että joskus pissaan sisälle. Tinka ei taida enää muistaa että se on itekin ollu joskus pieni ja kaikki ei oo aina ihan niin helppoa. Kuten joka kerta muistaa kertoa, että nyt pitäis päästä ulos.

Innostuin niin tästä kirjoittamisesta, että taidankin kirjoitella useammin, nähdään siis taas!

Jare




Sunday, November 6, 2016

Halloween-pentuset

Ihanaa kun kotona on taas pentuja! Emma - Marfidal Sparkle of Meomodo synnytti su 30.10. kaksi poikaa, hauskasti brindlen ja vehnän. Pentujen isä on Finnabair Ardmore Ned. Vehnä tuli ensimmäisenä maailmaan ja herra tulikin sellaisella rääkäisyllä että kaikki mulle nyt heti:) Brindle-pentu oli selkeästi pienempi syntyessään ja myös hiljaisempi, välillä pääsee pikkuitku kun mammaa ei löydy. Veljensä ilmoittaa tästä suuresta hätätilanteesta niin että kuuluu välillä yläkertaan asti "reps".


Pikkuherrat painoivat syntyessään noin 350 ja 300 grammaa, nyt on viikko kulunut ja molemmat ovat hieman tuplanneet painonsa! Mamman maitobaari on ollut auki koko ajan ja mitä ilmeisimmin maitoakin on riittänyt yllin kyllin. Emma on muutenkin ollut mainio äiti, hoitanut pikkuisiaan todella hyvin ja huolellisesti.

Ylpeä äiti, pikkuiset nukkuvat rauhallisesti.
Pienempää Emma selkeästi alkuun suojeli enemmän kuin äänekästä vehnäpoikaa, taisi Emma miettiä että pienempi ja hiljaisempi tarvitsee enemmän suojelusta. Nyt siihenkin saa jo koskea, mutta ei toki liian kauan ;)

Isoveikka huolehtii :)
Ensimmäinen viikko on vierähtänyt vauhdilla ja on ollut hienoa nähdä pentujen vankistuvan ja kasvavan. Odotan innolla että silmät aukeavat  ja ne alkavat kunnolla liikkua, sitten niille voi alkaa pikkuhiljaa opettaa arjen asioita. Vieraitakin on jo jonossa tulossa katsomaan pikkuisia, odotellaan vielä, että hieman tuosta kasvavat niin sitten vieraatkin ovat tervetulleita.




Molemmilla on rinnassa valkoinen läikkä, ihan niinkuin äidilläänkin. Ihan ei ole väri riittänyt koko koiraan asti ;) Mutta silti nämä ovat jälleen kerran ehkäpä maailman suloisimpia ja parhaimpia otuksia, joita jaksaa katsella tunti toisensa jälkeen. Kuunnella tuhinaa ja katsella tahattomia uniliikkeitä, taitavat mielessään jo juosta pihapellolla, vaikka eivät osaa sellaisesta vielä edes haaveilla :)

Minttu

Friday, September 30, 2016

Pentu-uutisia!

Emma - FI MVA Marfidal Sparkle of Meomodo on tiineenä, juhuu! Eli tästä tuleepi Meomodon B-pentue.


Emma on Tinkan ensimmäisestä pentueesta ja nyt noin 2,5 -vuotias. Emma on itse rauhallisuus, jopa koirapuistoissa kaikki koirat ovat Emmalle kavereita, tämä ei ole siis ihan tyypillistä glenneille. Silti Emma on reipas ja utelias, reissuissakin se on ollut mahtava kaveri :)

Ihana Emma

Emma: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI31364/14&R=302

Emma siemennettiin pakastesiemenillä, ja pentujen ylpeä isä on Finnabair Ardmore Ned jenkeistä. Sen verran Ned on poikennut Suomessakin, että kävi pokkaamassa Helsingistä 2014 Maailman Voittaja -tittelin ja on myös Suomen muotovalio.

Ned. Kuva: Mary McDaniel


Ned: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=AKCRN19626203&R=302

Pennut syntynevät marraskuun alussa. Sen verran on jo ihania perheitä jonossa, että näillä näkymin kaikille pennuille on jo kodit.

Mieletöntä saada taas pentuja taloon :)
Minttu


Sunday, November 8, 2015

Malla RYP2!

Malla-tyttönen ei vielä täällä olekaan esittäytynyt :)

McJakes Angel-Lina eli Malla saapui 8-viikkoisena Berliinistä Suomeen. Kävin hakemassa Mallan ja reipas tyttö nukkui koko lentomatkan ajan. Malla oli tummaakin tummempi söpöläinen!



Malla asustaa sijoituskodissa ja on osoittautunut todelliseksi persoonallisuudeksi. Ihan niinkuin glennin pitääkin ;) Heti ensi hetkistä lähtien Malla kotiutui kuin olisi aina ollut täällä. Jekkuja ja jääräpäisyyttä myös löytyy, Mallalle kuulemma saa nauraa joka päivä kun aina se keksii jotain pöhköä. Hassu tyttö!

Viikko sitten kävimme treenaamassa mätsärissä näyttelyjuttuja. Tokihan kotonakin on jo treenattu, mutta on se eri asia olla ihmisten ja koirien ympäröimänä. Seurana oli mm. Roco, joka on yksi Tinkan viime kesän pennuista. Hauskan näköinen pari, toinen on niin musta ja toinen ihan vaalea - ying ja yang ;)


Malla on nyt siis täyttänyt juuri 5 kk. Eilen olimme ensimmäisessä pentunäyttelyssä Helsingissä. Malla otti tilanteen lunkisti, välillä otti vähän päähän kun ei saanut mennä ihan niiden kaikkien satojen muiden pentujen kanssa leikkimään ja kaikki herkut ei ollu tarkoitettu hänelle, hih!


En tiedä onko tämä ketutusta kun ei saanut tehdä mitä huvittaa vai välilepo ;) Pääasia että välillä lepääkin, kaikesta hälinästä huolimatta.

Malla on hieman haastava kuvattava, silmiä ei meinaa saada
näkyviin millään ja yleensä kuvassa näkyy vaan musta möykky ;)

Mutta sitten itse kehään. Silloin oltiinkin ihan hereillä! Malla oli ROP pentu ja sai loistavat arvostelut. Tuomarikin pääsi nauramaan kun Malla päätti että lattiassa ollut teippi oli mitä suurin este ja sen yli oli loikattava sellaisella hirmuisella glenniloikalla. Päivä oli pitkä ja jäätiin odottelemaan ryhmäkehää. Malla kaivoi vielä jostain ihmeesti energiaa ja suorastaa liiteli vieressäni isossa kehässä. Tunsin vaan suurta ylpeyttä pikkutytöstä, kun näin kuinka hienosti se jaksoi! Monesti ryhmäkehä on glenneille aika nopea kiitos-kättely ja se siitä -tapahtuma. Me seistä tönötimme asennossa ja tajusin että ympäriltä koirat alkoivat vähentyä. En edes tajunnut että meitä oli enää vain neljä jäljella, kun kuulin että "neloseksi tulee..". Hyvä etten pyörtynyt kun ymmärsin että me sijoitutaan ryhmässä!
Ja lopputuloksena oli ryhmän toinen. Ihan huikeeta! :)


Pokaali oli mahtava ja kyllä hymyilytti :) Ja Malla oli niin ansainnut kaikki loput HK:n siniset mitä taskuista löytyi. Se on Mallan suurta herkkua. Pitäisiköhän saksalaiselle laittaa vielä hapankaalia siihen makkaran kylkeen..?

Tänään sunnuntaina oli toinen näyttelypäivä. Malla jaksoi taas loistavasti, hyvät yöunet olivat tuoneet energiat takaisin. Malla esiintyi jälleen mallikkaasti ja sai loistoarvostelut.

"Mittasuhteiltaan sopiva, ikäisekseen hyvä pää. Hyvä purenta. Hyvät silmät ja oikea-asentoiset korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvä etuosa. Sopiva runko. Vähän niukasti kulmautunut takaosa. Liikkeet ok. Hyvä turkki. " Tuomari Pirjo Hjelm.

Näillä arvosteluilla siis pikkupentujen paras ja kunniapalkinto :) Tällä kertaa glennien voitto meni hyvälle kilpakumppanille Ellille, joka oli pari kuukautta vanhempi kuin Malla.


Tässä vielä Mallan sunnuntai-poseeraus :)

Olipa aikamoinen viikonloppu ekoiksi pentunäyttelyiksi. Innolla odotan jo seuraavia näyttelyitä!

Minttu

Monday, October 5, 2015

Vauhtiglenni x kuusi

Voi jestas!
Meillä oli eilen pentupäivät ja riemun määrä oli lähes rajaton! Tinkan ja Ardalin pennut - Petunia, Sisu, Lempi, Roco, Tuittu ja Martti tulivat kaikki meille perheineen päiväksi. Kaikki kuusi pentua ovat kasvaneet jo huimasti, ihania ne ovat edelleen jokainen :) Jokainen on sopeutunut oman perheensä elämänrytmiin ja ovat jo oppineet paljon uusia asioita. Ikää on nyt hieman yi 3 kuukautta.

Vauhtia ei päivästä puuttunut, pari pientä ärripurriakin nähtiin kun pikkuiset kävivät vähän ylikierroksilla alkuun. Naskalit vaan välillä kolisivat yhteen mutta sekään ei menoa haitannut.

Kuvat kertokoot kaiken meidän päivästä :)

Ylimpänä painimassa Martti. 
Naapurin lapsetkin tulivat moikkaamaan pentuja.
Isoin poika Sisu keskellä. Noilla jättitassuilla hurmataan kaikki!

Nyt mennään!


Tässä meidän koko poppoo!
Lempi testaa kissamaista hyökkäystaktiikkaa. 
Heh, olipa hyvä vitsi!
Tinkakin toki tapasi pennut. Mamma otti yllättävän lunkisti kuuden pennun lähestymisen. Sen verran Tinksua tunnen että hermo olisi kyllä mennyt paimentaessa näitä kuutta. Eihän näiden perässä olisi pysynyt kun kaikki juoksivat välillä kukin missäkin.



Pennut jaksoivat riekkua tunti tolkulla. Ensin väsähti Lempi, joka oli ollut meillä hoidossa yön yli. Lempi oli siis ehtinyt painia Romeon, Tinkan ja Elviksen kanssa jo illan ja koko aamun. Yritin kyllä kertoa sille, että kannattaisi nukkua päikkärit ennenkuin kaikki kaverit tulevat, mutta mun vinkit kaikuivat kuuroille korville ;)

Kaverihali!
Tämä kuvastaa loistavasti meininkiä! Iloa ja riemua :)
Lempi ja Roco tarkkailevat meininkiä jo
hieman rauhallisemmin.
Mieletön päivä! Ja olen niin onnellinen kun kaikilla on mennyt hyvin ja pikkuglenneistä on alkanut kasvaa jo kunnon koirakansalaisia. Tokihan haasteitakin on ollut, mutta ne on onneksi selätetty. Kirjaimellisesti. Näille veijareille kun ei kannata antaa mahdollisuutta pyörittää tilannetta oman mielensä mukaan, muuten on kyllä pulassa jossain vaiheessa.


Kiitos kaikille kun tulitte, olette tehneet hyvää työtä pentujenne kanssa:) Ilolla seuraan näiden veijareiden kasvua isoiksi ja ihaniksi glenneiksi.

Minttu

Saturday, August 29, 2015

Hei hei pennut, olette rakkaita!

Se meni nopeasti, kesä pentujen kanssa. Oli ihan mieletöntä katsoa nopeaa kehitystä aivan avuttomista pennuista hauskoiksi, oppivaisiksi ja persoonallisiksi tyypeiksi :) Jokainen on omanlaisensa, toiset vilkkaampia kuin toiset, toiset kuuntelevampia kuin muut. Ihania persoonia kaikki ja onnekseni kaikki pääsivät loistaviin koteihin.

Tinka oli loistava äiti loppuun saakka. Vaikka maitobaari ei loppuaikoina enää ollutkaan auki, niin se tykkäsi silti leikkiä pentujen kanssa ja selvästi nautti niiden seurasta. Kunhan ne eivät menneet nisille, silloin tuli jyrkkä käsky häipyä tekemään jotain muuta ;)

Elvis rakasti pentuja ihan ylikaiken ja antoi niiden kiipeillä päällä ja paini niiden kanssa. Etenkin Sisusta, joka lähti viimeisenä lähes yhdeksän viikon ikäisenä, tuli Elvikselle rakas kaveri. Yhdessä ne joivat rännistä vettä, juoksivat kilpaa ja kisailivat leluista. Vierekkäin tuli nukuttuakin. Romeo ei niin kovin perustanut pennuista, mutta loppuaikoina Sisukin alkoi olla jo ihan ok. Vanhempi herrasmies on hieman hidas syttymään, mutta ei voinut sitten kuitenkaan vastustaa hassuttelevaa pikkuherraa ;)

Tässä vielä koko ryhmärämä, eli Tinkan ja Ardalin pennut:

Meomodo Awesometacular Anea "Tuittu"

Meomodo Fantabulous Amy "Lempi"

Meomodo Swagalicious Ayame "Petunia"

Meomodo Awesomazing Argos "Martti"

Meomodo Fantasterrific Arien "Roco"

Meomodo Rocktacular Axel "Sisu"

Olen tehnyt parhaani antaakseni pennuille hyvät lähtökohdat kehittyä tasapainoisiksi, sopeutuviksi, luottavaisiksi ja iloisiksi glennipötkylöiksi. Kaikki ovat ainakin hyvin sopeutuneet uusiin koteihin ja uusiin ympyröihin. Siitä se elämä alkaa.

Nauttikaa elämästä ja toivottavasti nähdään usein :) Olette rakkaita!

Minttu




Sunday, August 9, 2015

Otoksia ja hassutuksia

Heips!
Pennut ovat kasvaneet vauhdilla ja ovat jo kuusi viikkoa vanhoja :) Ero on huima kolmen viikon takaisiin kuviin. Näinä viikkoina on opittu paljon uusia asioita, meille normaaleja touhuja mutta näille tulokkaille toki kaikki on uutta ja ihmeellistä :)

Kuvia on tullut otettua useita satoja, tässä joitain hauskoja otoksia.

Toiset olisi mieluummin kameran takana, heh!

Huoltopäivänä on leikattu kynnet, käyty kylvyssä, kuivattu ja harjattu. Kaikki sujuu jo mallikkaasti. Kylpypäiviä tosin on välillä useampiakin, nämä viikarit kun välillä saavat kaikenlaista moskaa turkkiinsa... (= OHO, tuli kierittyä vahingossa kakassa!)


Pikkuveijarit ovat saaneet olla päivät pihalla kun on ollut niin hyvä ilma. Hyödynsimme leikkimökkiä ja siitä tuli loistava varjopaikka pennuille loikoilla, kun pihalla ei jaksa riekkua. Pennut ovatkin olleet innoissaan pihalla olosta, niin kuin minäkin, vähän vähemmän siivoamista sisällä ;)

Ardal-isältä peritty jättikieli ;)
Putkessa on jännä leikkiä!
Pakolliset välipainit

Pihalla on kaiken touhuumisen lisäksi kuulunut jänniä ääniä, esim. yksi puu on kaadettu moottorisahalla ja nurmikko on leikattu. Eipä se näitä kavereita haitannut, totesivat että jaa, ei koske meitä nuo äänet ;)

Huhuu! 
Lepohetki
Mitään en oo tehny ;)
Romeon pallo on vielä vähän liian iso..
Välillä on ehditty olla sisälläkin. On imuroitu, mopattu ja leikitty ;) Nyt kuusiviikkoisina nämä kaverit kyllä ehtivät jo joka paikkaan!

Elvis on ollut hyvä lastenhoitaja. Tosin kuusi kerrallaan saa nuoren herran pään sekaisin, nekun juoksee jo täysiä perässä ;) Kolme kerrallaan on Elviksen maksimi, Romeota ei juurikaan pennut kiinnosta, se on ihan tyytyväinen pihalla että ne ovat aidan takana ja sisällä se pääsee niitä karkuun sohvalle. Ei se niille vihainen ole, se ei vaan halua olla niiden kanssa juurikaan tekemisissä. Kiinnostavinta pennuissa on niiden lelut, etenkin sellaiset vinkuvat. Niiden perään on joutunut jopa tirauttamaan pikku itkut aika ajoin.. Romeo kyllä pitäisikin leluista varmasti huolta, mutta Elvis ja Tinka tekisivät niistä selvää hyvin nopeasti ;)

Rapsuttajia melkein vauvasta vaariin on riittänyt joka päivälle. Iltaisin onneksi on nukuttanut hyvin ja minäkin olen saanut nukkua yöt suht rauhassa. Tosin joinain aamuina veijareiden mielestä kello viisi on ollut hyvä aika herätä.. Minä en ole kyllä ollut ihan samaa mieltä ;)

Tinka ei juurikaan imetä enää pentuja, maitobaarissa on tainnut alkaa inventaariotauko ja palvelu on hyvin rajallista. Leikkiä Tinka kyllä pentujen kanssa haluaa, se heittäytyy selälleen ja antaa pentujen kiipeillä päällään. Mutta maitobaarista viis, kupista syödään jo myös oikein mallikkaasti.

Tässä vielä yksi video, neiti punainen eli Lempi näyttää mallia kuinka hienosti jo tullaan luokse :)



Meillä siis kaikki on loistavasti! Vielä hetken saan onneksi nauttia näiden kuuden valloittavasta seurasta :)

Minttu