Tuesday, March 24, 2009

13.1.09 Uusi vuosi, uudet kujeet..

Niinpä niin, siinä meni uusi vuosi ilman mitään traumoja.. juhliessa ja riekkuessa. Oltiin Turussa monta päivää (ja yötä) kyläilemässä ja kylläpä väsytti kun vihdoin kotiuduttiin.. Nukuin käytännössä pari päivää putkeen, mamma ja pappakin jo oikein ihmettelivät, että mikä oli kun ei edes aamupissille ollut kiirettä. Kellon ympäri tuli vedettyä sikeitä ihan ilman että olisi tehnyt heikkoakaan.. No, nyt on sitten loppuviikosta taas jotain uutta ja erilaista tiedossa, kun ihmisperhe lähtee lomalle etelään, eikä sinne voi kuulemma ottaa koiria mukaan, vaikka kuinka perheenjäseniä olisivatkin. Niinpä minä sitten muutan viikoksi muualle asumaan. Pääsen leikkimään vähän pienempien ihmisten kanssakin, kun perheen lapset ovat paljon pienempiä kuin meidän pojat, joista nuorinkin jo toisella kymmenellä. Saapas nähdä pidetäänkö minulle kovaakin kuria vai saanko porskuttaa ihan ilman mitään rajoituksia.. Mamma kyllä muistutti moneen otteeseen perheen aikuisia, että kuri on oltava ja tiukkana sääntöjen kanssa ja että tarvittaessa saavat laittaa minut vaikka jäähylle (ja kuulemma pitääkin, jos rupean isottelemaan..??). Onhan niillä ennen ollut omakin koira, mutta Linda oli kuulemma noutaja, joten ihan eri puusta veistetty kuin minä, joka saan edustaa glennien jaloa sukua.. Palataan asiaan parin viikon päästä ja katsotaan miltä silloin tuntuu. Lomat pidetty ja palattu taas arkeen!! See you later alligator!

No comments: