Nanni ilmoittautuu mukaan blogiin =)

Moikka teille koirakaverini =)

Nanni se täällä kirjoittelee ja kokeilee kuinkas tämä blogi oikein toimii =)....

Mitäs teille muille glenneille kuuluu ??? Mä olen ihan innoissani kun on tullut lunta!!! Mä RAKASTAN lunta vaikka se tassuihini kiinni jääkin. (emäntäni suihkuttelee tassuistani lumet pois kun tullaan ulkoa ja sillä siitä päästään)
Tänäänkin olin tuossa lähi maastossa emäntäni kanssa ja arvatkaa mitkä hepulit otin siellä???!!! Oli niin IHANAA juosta ja näyttää emännälle että kato kun mä tykkään tästä lumesta =).
Nyt varsinkin on kiva juosta kun ei oo masu tiellä painamassa ja muutenkin olen hyvin palautunut raskaudestani ja olen ylpeä siitä =).
Emäntäni tosin pelkäsi meneekö multa muodot kun olin raskaana, mutta ei menny, itse asiassa mulle tuli naisellisemmat muodot nyt kuin ennen raskauttani eli en oo enää niin "ruipelo" niinkuin mun emäntä tuossa taannoin sanoi, kuvitelkaa vähän....
Tosin toi mun turkki on hieman kärsinyt mutta kestän sen kuin glenni vain voi eli kyllä se siitä vielä hyväksi tulee kunhan mun "hormonit" hieman laantuu raskauden myötä.
Mun olis tarkoitus pistää yksi mun lapsistani ruotuun kun pitää kuulema vanhempiaan "varpaillaan" keksimällä kaikkea "kivaa" , no katotaan mitä pitää tehdä kun likka tulee lauantaina kylään. Katsastan ensin tilanteen ja katson sitten miten ojennan neitiä =).

Mutta siitä sitten tuonnenpana lisää ja nyt mä meen käymään "pissillä" ja meen sitten nukkuun joten ei muuta kuin, kirjoittelemisiin =)

Lumitassu terveisin
Nanni

Molly, melkein 2 kuukautta

Yksi Neljästä Ruususta, Karelian Express alias Molly

Hei kaikille!
Täällä ihan toisella puolella Suomea Lappeenrannassa asustan minä, Molly, toinen Neljästä Ruususta,Lyytin sisko. Minutkin haettiin Leena-Mamman luota heti Joulun jälkeen torstaina. Autossa vetelin sikeitä pieniä ulkonakäyntejä lukuunottamatta, mitäs sitä turhaan hötkytä, paras oli säästää energiaa tulevia koitoksia varten. Ja kyllä olikin niin mahdottoman paljon uutta ja ihmeellistä!

Meillä oli kotona koko perhe, eli neljä ihmissisarusta, Iskä, Mami ja koiraveli Miller. Kun pääsin eteisen matolle, alkoi heti topakka tutkiminen mitä kaikkea uudesta paikasta löytyisi. Iso koira oli vähän hölmistynyt kun minä liehuttelin ympäriiinsä, mutta siinähän toljotti! Kyllä minä iso tyttö yksinkin saisin paikat tutkittua. Pikainen pissi eteisen matolle ja tutkimusretki saattoi jatkua. Isovelikin siinä hädissään sitten pissata sihautti olkkarin kirjahyllyyn, ja sitten riemstui Mami. Se rääkäisi tosi pahasti isolleveljelle niin, että minäkin pysähdyin ihmettelemään. Mutta eipä tuo juttu kauaa jaksanut kiinnostaa, kun huushollissa oli vanha viholliseni, joulukuusi! Hieman lähempää tuttavuutta tehtyäni huomasin sen olevan muovikuusi, joten ajattelin jättää sen oman onnensa nojaan, eihän se ole puoliksikaan niin vaarallinen kuin aito kaimansa, joka pistelee ilkeyksissään. Toki hieman piti koristeita maistella, mutta vain vähän.

Olihan se aika hienoa olla koko ison joukon keskipisteenä koko ilta. Eipä tarvinnut kuin korvien asentoa vaihtaa, niin kaikki olivat huokailemassa vieressä -Aivan ihana! On se niin sulonen. Yrittivät ne sitten minua ottaa syliinkin, mutta minä tyttö pistin kampoihin ihan tosissani, ei minua niin vaan nostella! Ärinä ja murina oli melkoinen, ja sätkin niin tosissani, että ihmiset ihmettelivät luonnettani. Olen minä semminkin muristellut, mutta aika vähissä se nykyään on, kun siitä nousee ainaa niin kovat selvittelyt. Helpommalla pääsee kun tekee niin kuin Mami käskee. Se sanoikin mulle heti eka iltana, että: "Täällä määrään sitten minä, etkä sinä!!" Ajattelin kyllä muutaman päivän, että se vaan huijaa, mutta nyt kun olen ollut täällä jo pitempään, alan uskoa sitä. Se osaa olla oikea niuho!

Mulla on ihana isoveli, siitä minä tykkään tosi paljon.Aluksi se ei oikeen osannut olla mun kanssa, kun olen niin pieni, se vaan seuraili minua joka paikkaan ja vahti mitä teen. Ja söi mun ruoat, jos kuppiin jotain jäi. ( Mä olen muuten kova tyttö syömään, ja sen kyllä huomaa ulospäinkin!)Nykyään me leikitään sen kanssa kaikkia kivoja leikkejä, kuten otetaan toisiamme kiinni ja painitaan. Välillä me vedetään narua tai lelua tai pelataan palloa. Musta on niin kiva, kun mulla on koirakaveri kotona! Ja mun isoveli sanoi, että niin siitäkin on.

Sitten kun me väsytään, me nukutaan omissa sängyissä. Siis joskus. Me myös nukutaan toistemme kainalossa tai Mamin jaIskän sängyssä, aina tarpeen mukaan. Kukas sitä koko ajan jaksais samassa paikassa koisata?

Ai joo, mä olen ollut jo mökkilomallakin. Me lähdettiin mökille Uudeksi Vuodeksi, ettei Miller pelkäisi raketteja. Vähän siellä oli kivaa! Sai olla ulkona niin paljon kun halusi ja me käytiin retkillä ja kävelyillä Millerin ja perheen kanssa. Mä sain olla myös järven jäällä ja se oli aika jännää, ja oikeastaan vähän pelottavaakin. Mä en ymmärrä, kuinka Miller uskalsi juosta ympäriinsä siellä niin kovaa! Sitten se aina välillä luisteli piruetteja kun jarrut ei toimineet tassuissa. Hauskalta se näytti, ja minäkin varmaan uskallan tehdä niin, kunhan vähän ensiksi kasvan.

Tulipas pitkä tarina. Täällä minä nyt elelen perheen toisena koirana onnellista glennivauvan elämää. Nyt on vähän aikaa sitten syöty masu täyteen, käyty iltalenkillä ulkona ja leikitty veljen kanssa. Taidanpa tästä vähän torkahtaa, että jaksaa vielä iltariehut ottaa ennen yöunia.

T. Molly- Ruusu

Lyyti - siivouskoira

Olen nyt asunut omassa kodissani puolitoista viikkoa, ja mikäs täällä on ollessa! On lämmintä ja ruokaa, oma pehmeä peti, emäntä ja isäntä. Lelujakin minulla on jo monta, mutta kaikista parhaita ovat kaikki sellaiset asiat, jotka eivät isäntäväen toiminnasta päätellen ehkä olekaan minun lelujani, kuten: sukat, kengät, vaatteet, karkkipaperit, talouspaperi, tiskirätti, siivoussieni, juuriharja, moppi ja sen sellaiset. Nämä kerätään lattialta (tai suustani...) pois pikaisesti, joten kai se tarkoittaa sitten sitä, että ne eivät sinne kuulu.

Ehkä huomasitkit, että olen erityisesti viehtynyt siivousvälineisiin. Emäntä sanoikin, että se vielä joku päivä opettaa minulle, miten niitä oikeasti käytetään. Oikeasti? Minähän jo osaan! Jos esimerkiksi emäntä hakee sen rätin, jolla pissini (en ihan aina osu vielä sanomalehdelle) siivotaan, minä roikun rätin toisessa reunassa, kun lattiaa pyyhitään. Ja kun kuivataan talouspaperilla, niin sen minä nappaan myös ja teen siitä pientä silppua ennenkuin emäntä ehtii napata sen. Miten niin minä en muka osaa käyttää rättiä ja talouspaperia?

Mutta eilen meillä olikin oikein suursiivous! Siitä imurista minä en oikein välittänyt, se piti liian kovaa meteliä, joten menin karkuun toiseen huoneeseen. Sen sijaan moppi oli mainio! Se yritti turhaan kiitää lujaa vauhtia karkuun pitkin lattioita, mutta minä tyttöpä sain sen joka kerta kiinni. Inhottavan märkä se oli ja pahanmakuinenkin, mutta kyllä minä urheasti ravistelin siltä luulot pois.

Sillä aikaa kun emäntä siivoili muualla, minä löysin lattialle unohtuneesta ämpäristä muita siivousvälineitä. Siivoussieni oli hauskan pehmeä, mutta havaittuani juuriharjan, unohdin koko sienen. Juuriharja oli hieno, puinen ja iso, puolen pikkuglennin mittainen, joten päätin pitää sen aarteenani. Kuljetin sen pedilleni ja aloin järsiä, mitäpä muutakaan koira aarteelleen tekisi. Kaikki oli oikein hyvin, kunnes harja alkoi pistellä takaisin. Se pisteli minua kuonoon! Yritin järsiä lujempaa, mutta harja ei antanut periksi, jatkoi vaan pistelyään. Siitäkös minä vimmastuin ja hyökkäsin juuriharjan kimppuun, minuahan ei noin vain pistellä. Mutta se pisti taas, tassuunkin! Suutuin harjalle yhä lisää ja aloin haukkua sille vimmatusti. Jokohan tokenisi? Emäntä ei kuitenkaan antanut meidän selvittää välejämme loppuun, vaan tuli hakemaan harjan pois. Minä kuitenkin näin minne juuriharja piilotettiin... ja ensi kerralla kun taas siivotaan, haen sen varmasti jatkamaan leikkiä.

Ellenin koottuja mietteitä, ennen koiraa

Hei!

Koiran hankintaa olen suunnitellut kymmenen vuotta. Ihan oikeasti, kymmenen. Ensin oli koulut ja opiskelu esteenä, tai lähinnä opiskelijan budjetti. Nyt on tilanne ajallisestikin sellainen, että olisi tessun hyvä tulla.

Glenniin päädyin luettuani rotukuvauksen, siitä loisti sellainen persoonallinen tuttavuus, että oli pakko ottaa selvää enemmän ja sitten vain yhteyksiä Leenan suuntaan. Ja sillä tiellä ollaan,nyt odottelemassa omaa sessua.

Sessen saapumista odotellessa mielessä pyörii tällaisella ensikertalaisella monia mietteitä laidasta laitaan. Tämän kerran valitut palat:
-Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: jännittää. Hyvällä tavalla, samanlailla kuin pienenä ennen joulua. Hymyilyttää.
-Tulee varmasti hetkiä, joilloin tekee mieli tehdä tessusta rukkaset. Varmasti tulee harmittamaan kun koira tekee tassujen nelivedosta nelijarrut lenkillä sateella.
-Uskon kuitenkin, että niitä tulee vähemmän kuin hyviä hetkiä.

Helmikuussa näillä näkymin on Se Päivä. Se Päivä, kun sesse tulee taloon.

Kaikkea sitä on tullut jo mietittyä. On mm. hirveä Tärkeiden ostosten ostoslista päässä: hihna ja panta, ruoka- ja juomakupit, peti, koiraportit oveen, ensiapulaukku jne. Sitten on turhempien ostosten ostoslista, vielä ei onneksi innosta pinkit strassipannat ja hörhelöt tessulle. Vielä. Saas nähdä miten käy piakkoin kun kaikkea kamaa tulee tosissaan katseltua. Kuitenkin kohta löytyy samanlaiset pinkit paidat itselle ja koiralle, strassein koristeltuna tietenkin

Jännittää kovasti ja monta kertaa olen saanut itseni kiinni ajattelemasta miten mikäkin homma hoidetaan sitten, kun on sesse talossa. Mihin aikaan pitäisi herätä aamuisin, että kerkeää aamupalan hotaista ja käyttää tessun ulkona. Mikä reitti kannattaa aamulla käydä, miten pitää kiinni periaatteesta ettei sohvalle/ sängylle tulla, mikä nimeksi tulokkaalle?
Kirjoja olen lukenut monta ja tuntuu että vähintään yhtä monta pitäisi vielä etsiä kirjastosta. Ei helmikuuhun ole enää montaa päivää, jännää. Sitten se tuhiseva ja pureva pikkusesse on täällä ja jo nyt tuntuu, että sydän on ihan sulaa tavaraa. Mitenköhän sitten käy kun kyseisen neidin kohtaa ihan livenä ensimmäistä kertaa…

Ekaa kertaa näyttelyssä

Hei! Joku pyysi kertomaan että millaista on olla ekaa kertaa näyttelyssä. No mulla se on vielä tuoreessa muistissa, olinhan ekassa näyttelyssä viime syksynä.

Mun näkökulmasta se oli tosi jännää, paljon koiria, etenkin sellaisia jotka haukkui (ihme tyyppejä..). Ensi-innon laannuttua se oli lähinnä sellasta oottelua, meinasin tylsistyä. Sit käytiin kehässä, kierrettiin se pari kertaa ja sit seisoin hienosti paikallani. Äippä kehu mua kovasti:) Sen jälkeen on se pöytäjuttu, eli äippä nosti mut pöydälle ja vieras ihminen kokeili mun vehkeet ja muutki paikat, eli onko kaikki siellä missä pitää. Mut mähän tykkään siitä että kosketaan, eli ei haitannu. Se tuomari-täti oli niin kiva, että olis tehny mieli antaa sille iso pusu. Mut muistin et äippä oli sanonu ettei niin saa tehdä ja päätin jättää väliin. Sit se täti anto mun äipälle jonku arvostelupaperin ja punasen nauhan. Ja sit mä pääsin kattomaan kun mun staffi-kaveri oli kehässä. Se kakkas kehään, voitteko uskoa... en mä vaan ois viittiny.

Mut tosiaan, se oli vain pentunäyttely, vaikka jotkut pennut näyttikin hevosen kokosilta. Otin silti ihan iisisti, mitä sitä turhaan hermostumaan. Ja sitäpaitsi mitä kiltimmin olin, sitä enemmän äiti antoi mulle herkkuja. Se varmaan pelkäs että alan keksimään jekkuja aikani kuluksi:) Mut kivahan se oli olla ihmisten katsottavana, olen mä niin hieno poika että katsokaa vaan...No, äiti sanoi että tää kerta oli harjoitus ja kun meni hyvin niin uskalletaan lähteä uudestaankin. Näyttely oli meinaa äipällekin eka kerta. Se tais jännittää enemmän kuin minä:) Mut voishan sen ajatella niin, että minä kun olen mies, niin täytyyhän sitä käyttäytyä herrasmiehen elkein eikä pilata äipän ekaa näyttelyä, hih!

Ja nyt kuulemma olen jo niin iso poika, ettei me mennä enää mihinkään pentunäyttelyyn, nyt olen juniori. Mut tapaa helmikuussa Kaapelitehtaalla terrierien ryhmänäyttelyssä, pitäkää peukkuja!

Romeo

Lyyti alkoi kirjoittamaan

Hei kaikille!
Minä olen pieni glennityttö Lyyti ja päätin emäntäni avustuksella alkaa kirjoittamaan tänne meidän Marfidal-perheen omaan blogiin. Koska ette vielä tunne minua, kerron ensin vähän itsestäni...

Synnyin marraskuussa 2007 Leena-Mamman tykönä Nanni-äidin vauvaksi kolmen siskon ja yhden pienenpienen veljen kanssa. Pikkuinen veli lähti kuitenkin luotamme koirien taivaaseen, joten jäljelle jäimme vain me neljä siskosta. Leena-Mamman mielestä me olimme niin ihania, kuin neljä ruusua, joten hän päätti antaa meille nimetkin sen mukaisesti. Niinpä meidät nimettiin Neljä Ruusua- bändin (varmaan tunnet sen paremmin kuin minä) kappaleiden mukaan. Nanni-äidin hellässä hoidossa me sitten kasvoimme, ja oikein reippaita tyttöjä meistä tulikin! Riemulla ja riehunnalla ei meidän puolesta olisi arvinnut olla ollenkaan rajaa, mutta ihmisotusten mieleen kaikki tepposemme eivät aina olleet.

Ihan vähän joulun jälkeen pääsin yksin Leena-Mamman taloon peuhaamaan. Joulukuusi oli yliveto! Mitäs pisteli kuonoon, perhana, sehän vain tarkoittaa, että sitä on hauska kimputtaa! Kylään tuli myös jotain uusia ihmisotuksia, mutta en minä juuri niistä piitannut (nyt tiedän, että ne olivat minun isäntäni ja emäntäni). Vähän aikaa vielä reuhasin, mutta sitten väsyin ja nukahdin sohvan alle. Heräsin, kun minut retuutettiin sieltä pois ja syliin... ja autoon! Auto oli ensin vähän outo paikka, mutta en kuitenkaan jaksanut ihmetellä pitkään vaan jatkoin uniani.

Heräsin taas siihen, että minut otettiin syliin ja kannettiin, kannettiin sisään tosi isoon taloon! Pitkiä rappusia pääsimme yhdelle monista ovista ja sisään, ja minut laskettiin vihdoin maahan. Uusi emäntä sanoi, että tämä on minun kotini. Ja niinhän se onkin, täällä minä nyt asun yhdessä emännän, isännän ja lelujeni kanssa!