Miina ja fengshui

Minun mammallani on kummallisia tapoja. Meillä on olohuoneen pöydällä puulautanen ja siinä on kiviä. Mamma ihastelee ja tutkii niitä ja kaiken kukkuraksi kerää uusia ja tuo niitä usein matkoiltaan, ne on sydämen muotoisia ja ja kuulemma niin ihania. Niitä pidellessään tulee aina tarinaa, että tämä oli sieltä ja sieltä löydetty.Eräänä päivänä kun kotiväki yksi kerrallaan saapui kotiin, niin mamma ihmetteli että ihan kun kiviä olisi liikuteltu. Minä taas muina miehinä katselin kattoon, että en minä ainakaan. Sitten taas eräänä päivänä kotiväki huomasi, että yksi kivi oli astiasta aseteltu pöydälle ja taas mamma ihmetteli, että kuka niitä kiviä siirtelee. Seuraava siirto olikin sitten jo huomiota herättävämpi, iso sydänkivi löytyi sohvalta. No siinä vaiheessa jo arvattiin, että kuka niitä kiviä asettelee. Sitten jäin jo ihan itse teossa kiinni, kun ihmisveikkani Atte tuli koulusta ja minä siinä sisustuksen huumassa en kuullut, että ovi kävi ja seisoin puulautasen ääressä kivi suussani ja olin jo yhden kiven astellut sohvalle. Peruutin pöydältä sohvalle ja otin taas " en minä mitään tehnyt" ilmeeni. Mamman mielestä on ihanaa että minäkin olen kivihullu ja ymmärrän niiden päälle, mutta turvallisuussyistä, kivilautanen poistettiin toistaiseksi hyllyyn minun ulottuviltani pois, koska minun kanssani sattuu vauhtia ja vaarallisia tilanteita ilman että niitä oikein tarjotaan. Tietenkin minä olen kiinnostunut kaikesta mitä kotiväki puuhailee ja niitä sydänkiviä oli niin ihana siirrellä, niitähän mammakin aina ihastelee ja näprii, tosin kyllä vähän ihmettelin, että miksi, mutt yhtäkaikki, sisustus on sekin minulla hallussa!

Kevätvillitys

Hei!
Mua suretti hirveesti kun kaikki lumet suli. Olin niin superinnoissani etenkin siitä viimeksi sataneesta hirmuisesta lumimäärästä! Äippä nauroi katketakseen kun upposin hankeen kaulaa myöten ja ponnistin sieltä kenguru-loikalla aina vaan eteenpäin. Oli ne hauskoja juttuja!

Mutta nyt, kaikki on ihan toisin. Lumen tilalla on uusia tuoksuja ja fiilis on keväinen. Äippä on tainnut jopa pari kertaa hermostua muhun, kun oon jotenkin menny ihan sekaisin tästä kevät-jutusta, kyllähän te glennikaverit tiedätte. Tekee mieli vouhkata joka suuntaan, kaikki eläimet ja ihmiset tuntuvat ihan mielettömän kiinnostavilta ja mä en kestä kun äippä ei päästä mua vapaana nauttimaan tästä kaikesta. Miettikää nyt, miltä tuntuis kun vois vaan juosta täysiä ympäriinsä, tervehtiä kaikkia ja kaikkea:) Mut äipän mielestä mä oon seonnu ja se ois liian vaarallistakin, kaupungin keskustassa kun asutaan. Mut jotenkin mun ego on niin suuri, et se varmaan pysäyttäis kaikki autotkin... tai niin ainakin uskon, äippä ei.

Ihan äippää kiusatakseni näytän välillä et kyl mä osaan, kävelen sen vieressä kuuliaisesti ainakin kaksi minuuttia ja luon siihen pitkiä katseita. Hienoa kontaktia.... (oon kuullu sen koirakoulussa). Mut sit mä villiinnyn taas ja ryntäilen ympäriinsä, takaa oon kuullu vain syvän huokauksen "mä jo hetken luulin..." Mut heh, eipä mun kanssa kannata mitään luulla. Minkäs mä luonnolleni voin, kevät kun puskee rinnasta!

Romeo

Söpöstelyä

Lisää huomioita elämästä koiran kanssa:

Helmin kanssa ei voi pitkään olla pahalla tuulella. Jaloissa tuhiseva lämmin koira vie stressin ja melkein työkiireetkin kokonaan pois mielestä. Pienen sessen uutena omistajana minulle on tullut monta hetkeä vastaan, jolloin sitä on tullut herkistyttyä tai hymy huulille (niistä päinvastaisista voi sitten kertoa joku toinen kerta). Konkareille tällaiset jutut saattavat olla jo täyttä arkipäivää, mutta minä huokailen ihastuksesta.

Kyllä se omistajan sydän väpättää, kun katselen miten Helmi viipottaa uuden kaverinsa kanssa. Toinen koira on iso, melkein kymmenen kertaa Helmin kokoinen, mutta yhdessä kirmaaminen on onnistunut todella nätisti. Helmi on napottanut toisen mahan alla, kun on ollut ihan pakko tutkia samaa käpyä. Söpöä kerrassaan.

Sesseä on pakko aina välillä ihmetellä kun se saa itsensä niin monelle mutkalle nukkuessaan. Miten voi selkäranka taipua niin ihmeellisiin asentoihin ja koko homma näyttää vielä niin täydellisen rennolta!

Samalla tavalla jaksaa ilahduttaa se riemu mikä on vastassa joka aamu kun herään. Sessen häntä heiluu niin, että luulisi jo irtoavan sellaisesta kyydistä. Ja suussa on tietenkin mahdollisimman paljon tavaraa.

Kokoajan tuntuu, että monta kuvan arvoista hetkeä on menetetty kun kameraa ei ole mukana. Mutta jospa nämä jäävät mieleen. Tärkeimmät ainakin :)

-Ellen-

Huomioita koiranomistajan elämästä

Tiesin kyllä, että Helmin tullessa taloon asiat muuttuvat minun elämässäni, mutta läheskään kaikkea en ole osannut aavistaa. Tässä muutama huomio:
- Naapurit tulevat juttusille, kun liikun koiran kanssa. Aikaisemmin vaihdettiin pikaiset heit rappukäytävässä, nyt juttua on riittänyt enemmän. Ja samalla Helmin rapsuttelua.
- Aamuheräämiset ovat (ainakin tähän mennessä) olleet yllättävän helppoja. Herään n. puoli tuntia aikaisemmin kuin ennen enkä ole puolikuollut väsymyksestä. Aamukierros pikemminkin tuntuu piristävän.
-Miten ihmeen paljon lasinsiruja löytyy kaduilta. Koiran kanssa kulkiessa tulee katseltua ihan eri tavalla ympärilleen ja kaikkea roskaa löytyy tuhottomasti. Kerran jo pääsin siivoamaan rappukäytävän pudotetun vinkkupullon sirpaleet pois kuljeksimasta.
- Miten kaunis vanha kaupunki onkaan iltaisin. Liikettä ei nimeksikään, mukulakivikadut ovat hiljaiset ja hämärät ja ulkona vielä kaunis kuutamo. Tämä olisi jäänyt huomaamatta ilman koiraa.

Saas nähdä, mitä kaikkea on vielä edessä.

-Ellen-

Romeo vetää täysillä!

Ihana talvinen päivä ulkoilla ja vaikka riehaantua lumesta:) Äippä vei mut kylään ja samalla pääsin haistelemaan ihan uusia koiraviestejä. Ja kaiken lisäksi vielä sain riehua hetken vapaanakin, ja voitte uskoa että otin siitä kaiken ilon irti! Äippä ei meinannu pysyä kameran kanssa perässä, hih...

Lumiset terkut kaikille!

Romeo

Eläin"ystäviä"

Me oltiin eilen koko perheen voimin lankalauantain vietossa isännän sukulaisilla. Siellä oli paljon innokkaita rapsuttajia ja kaksi kissaa! Ne kissat tosin säikähti mua ja pakeni heti saunaan, vaikka mä olisin halunnut leikkiä niiden kanssa. Olen aikaisemmin nähnyt vain yhden kissan eikä mua laskettu leikkimään senkään kanssa, se on kuulemma niin vihainen. Kun katselin sitä emännän sylistä, se yritti hypätä mun kimppuun. En silloin tajunnut, että siinä olisi voinut käydä pahastikin, kyseiselle kissalle oma reviiri on ilmeisen pyhä asia. Kyllä mäkin välillä kotona vähän vahdin, pari kertaa haukahdan, jos rappukäytävästä kuuluu jotain tosi epäilyttävää meteliä. Mutta en mä kenenkään vieraiden kimppuun yritä vaikka sisälle tulisivatkin, nehän on kaikki mun kavereita!

Menneellä viikolla pääsin elämäni ensimmäistä kertaa koirapuistoon ja ihan sattumalta siellä oli samaan aikaan Miina-glenni ulkoilemassa. Me juostiin kilpaa ja painittiin myös, mutta Miina on mua niin paljon isompi ja vahvempi, että mä jäin koko ajan ihan kakkoseksi. Ja sekös potutti! Olin niin vihainen kuin vain pieni glenni olla voi, hampaat irvessä louskutin leukojani hurjasti, kun Miinakaan ei halunnut luovuttaa. Mutta niin siinä vaan kävi, että jouduin yhä uudestaan ja uudestaan alakynteen, ja lopulta olin ihan ylt'ympäriinsä mutainen kaikesta siitä maahan heittäytymisestä. Emäntä jäi tämän esitykseni jälkeen miettimään, että uskaltaako tällaista sisupussia ollenkaan enää laskea leikkimään, kun jatkan vaan enkä ymmärrä luovuttaa vaikka toinen on selvästi niskan päällä. En mä kenellekään vihainen ole, kaikkien ihmisten, ihmislasten ja koirien kanssa mielellään leikkisin, mutta niiden pitää ymmärtää, että mun pomoja on vain isäntä ja emäntä.

Nyt pitänee lopettaa ja mennä "auttamaan" emäntää ja isäntää siivouksessa. Mä olen nimittäin saanut aikaan melkoisen sotkun täällä. Vaihdan hampaita ja revin pieneksi silpuksi kaiken mitä saan tassuihini. Olen repinyt yhden petipehmustepatjani, lukuisan joukon talouspaperirullia ja roskiksesta olen käynyt hakemassa milloin mitäkin, papereita, karkkipusseja ynnä muuta. On mulla puruluitakin, mutta suu on välillä niin kipeä, ettei niitä oikein ilkeä syödä. Niinpä olen piilotellut niitä ympäri nurkkia. Parempi mennä tarkkailemaan, ottaako emäntä ne taas parempaan talteen.

Nyt se on sitten alkanut...

Koiranomistajan elämä nimittäin. Viikko sitten Helmi saapui Helsinki-Vantaalle ja sieltä sitten kotiin. Ensimmäinen ja toinenkin päivä kului aikalailla ihmetellessä, vähän vaisuissa tunnelmissa. Lentokoneen ruuma ei varmasti ole niitä kaikkein mukavimpia tapoja matkustaa. Se ilta ja seuraava päivä meni ujostellessa. Mutta ujous on karissut yllättävän nopeasti, nyt vierailijatkin valloitetaan tohotuksella.

Kaikkea uutta on tullut koettua Helmin kanssa. On ensimmäinen hissikyyti (nyt se sujuu kuin vanhalta tekijältä), remmilenkki, raput, naapurien ja ystävien hurmaaminen... Ja autot. Niitä on paljon ja ne ovat äänekkäitä ja likeltäkin tuppaavat menemään penteleet. Niitä on Helmi päässyt ihmettelemään joka päivä, mutta jo viikon treenien jälkeen ei paljon Ford Escortit enää hetkauta.
Yöt on saatu nukuttua ja pikkuhiljaa sesselle rupeaa hahmottumaan miksi sinne ulos pitää mennä niin useasti, joka päivä. Eli pikkuhiljaa tämä lähtee tästä käyntiin, meidän molempien kohdalta.

Sydän on menetetty tuollaiselle kaunottarelle, minkäs sille mahtaa. On se sellainen helmi tuo Helmi.

-Ellen ja Helmi-