Miina ja fengshui

Minun mammallani on kummallisia tapoja. Meillä on olohuoneen pöydällä puulautanen ja siinä on kiviä. Mamma ihastelee ja tutkii niitä ja kaiken kukkuraksi kerää uusia ja tuo niitä usein matkoiltaan, ne on sydämen muotoisia ja ja kuulemma niin ihania. Niitä pidellessään tulee aina tarinaa, että tämä oli sieltä ja sieltä löydetty.Eräänä päivänä kun kotiväki yksi kerrallaan saapui kotiin, niin mamma ihmetteli että ihan kun kiviä olisi liikuteltu. Minä taas muina miehinä katselin kattoon, että en minä ainakaan. Sitten taas eräänä päivänä kotiväki huomasi, että yksi kivi oli astiasta aseteltu pöydälle ja taas mamma ihmetteli, että kuka niitä kiviä siirtelee. Seuraava siirto olikin sitten jo huomiota herättävämpi, iso sydänkivi löytyi sohvalta. No siinä vaiheessa jo arvattiin, että kuka niitä kiviä asettelee. Sitten jäin jo ihan itse teossa kiinni, kun ihmisveikkani Atte tuli koulusta ja minä siinä sisustuksen huumassa en kuullut, että ovi kävi ja seisoin puulautasen ääressä kivi suussani ja olin jo yhden kiven astellut sohvalle. Peruutin pöydältä sohvalle ja otin taas " en minä mitään tehnyt" ilmeeni. Mamman mielestä on ihanaa että minäkin olen kivihullu ja ymmärrän niiden päälle, mutta turvallisuussyistä, kivilautanen poistettiin toistaiseksi hyllyyn minun ulottuviltani pois, koska minun kanssani sattuu vauhtia ja vaarallisia tilanteita ilman että niitä oikein tarjotaan. Tietenkin minä olen kiinnostunut kaikesta mitä kotiväki puuhailee ja niitä sydänkiviä oli niin ihana siirrellä, niitähän mammakin aina ihastelee ja näprii, tosin kyllä vähän ihmettelin, että miksi, mutt yhtäkaikki, sisustus on sekin minulla hallussa!