Wednesday, May 1, 2013

Tere tulemast ja Lahesta

Heips!

Yhtäkkiä on vierähtänyt kuukausi ja meistä ei ole kuulunut mitään! No, se ei tarkoita sitä etteikö mitään jännää olisi tapahtunut ;)

Me tehtiin esimerkiksi reissu Viroon, Tallinnaan! Ihana Brunokin oli mukana ja Tallinnan näyttely oli kaiken lisäksi sen eka ihan oikea näyttely. Se poika ei aloittanutkaan ihan kevyessä sarjassa, heh! Mutta ennenkuin me sinne näyttelyyn edes päästiin, niin me mentiin laivalla, sellasella toooosi isolla. Harmi vaan ettei me saatu Brunon kanssa tutkia laivaa läpikotaisin, meillä oli paikat sellasessa kenneltilassa. Me kyllä vähän protestoitiin kun meidät jätettiin sinne kaksistaan, vuh! Mutta matka ei onneksi ollut pitkä, ihan pari tuntia vaan. Sitten kun selvittiin siitä ihmispaljoudesta niin mentiin taksilla hotelliin ;)

Aika hienoo, meidän eka kerta taksissa! Noita ekoja kertoja tulikin tällä reissulla aika paljon.. mm. ekaa kertaa hotellissa, ekaa kertaa maisemahississä, ekaa kertaa ulkomailla näyttelyssä, ekaa kertaa terminaalissa..  Muahan ei siis mikään uusi juttu jänskättäny, Brunolla meinas ensi tulla pakokauhu siinä maisemahississä, mutta sitten kun se pääsi yli siitä, niin sitähän ei meinannu saada sieltä pois ;) Herra vaan tsiikaili maisemia, hupsu!

Kaupunkikierroksella
Niin ja käytiinhän me katsomassa nähtävyyksiäkin, hih! Oikeesti me kyllä etsittiin jotain kauppaa tai kiskaa..

Yhden yön jälkeen oli sitten näyttelypäivä, meillä oli kehä heti aamusta. Hassu juttu, että kaikki glennit oli tullu  näyttelyyn Suomesta, mutta olipahan sitten tuttuja paikalla enemmänkin ;)

Erittäin hyvä Bruno
Sitten kehään.. junnu-Bruno sai hienot arvostelut ja oli erittäin hyvä ;) Ainut mistä en tykänny, niin oli se, että mun äippä meni sen kanssa kehään. Vähänkö se oli super-ärsyttävää! Mä jouduin vaan oottelemaan ja kattelemaan sivusta, kun MUN ÄIPPÄ oli sen kanssa.... No, seuraavaksi Bruno taitaa olla menossa Kuopioon, pidetääs peukkuja sille kuitenkin ;) Minultakin meni titteli ohi paremmalle, mutta loistavat arvostelut paperissa oli ja olin VAL ERI, SA, PN3, VARA-CACIB.

Tinksu

Kotimatkalla
Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi jännä ja hauska reissu! Kiitokset kaikille loistoseurasta ja lipasut etenkin Brunolle, joka oli ihana matkakaveri:) Täytyy lähteä joskus uudestaan!

Mun turkki ei kuulemma ollut enää Tallinnassakaan kovin hyvässä kunnossa, joten kotiin kun päästiin niin turkki lähti! Toisaalta, lyhyt on ihan kiva kun kesäkin on tulossa;)


Mulla ei vaan ollut vanhan turkin alla juuri muuta kuin höttöä, joten äippä ei sit ottanu mua mukaan Lahden KV näyttelyyn. Ja sit mä kuulin että se oli siellä mun veikan kanssa! Taas se meni siis jonkun miehen kanssa kehään ja mä sain vaan ootella.. melko ärsyttävää. Onneksi en ollut tällä kertaa näkemässä sitä.

Mutta onhan mun veikka aika ihana ja tuomari oli kyllä samaa mieltä ;)

Elmeri vauhdissa 



Mun äippä oli sitä mieltä kehän jälkeen että hiki tuli ja Elmeri ei oikein halunnu seistä. Se tais olla kyllä pelkkää mielikuvitusta, koska hienostihan se Elmeri seisoi! Katsokaa vaikka itse ;) Elmeri sai loistoarvostelut ja oli VAL ERI, SA, PU2, VARA-CACIB. Eli siis melkein sama kuin mä olin Tallinnassa paitsi tietty se oli poikien ryhmässä ;)

Että sellasta kaikkee tapahtui huhtikuussa! Kohta kun tarkkaan kuuntelee, niin kenkähyllystä kuuluu kuorsausta.. se oon mä. Kenkähylly on nykyään mun ihan suosikkipaikka. Ja yllättäen äippä on mun kanssa taas eri mieltä.. se ei tykkää että mä ensin tyhjennän sen hyllyn lattialle.. mutta pitäähän mun nyt tilaa tehdä ;)

Iloisia kevätpäiviä kaikille glenneille ja glenni-ihmisille!

Tinksu

No comments: