Nyt ei siis enää Mansesta vaan Kangasalan asemalta ja tarkemmin Rauhalan tilalta!! Joo, me ollaan nyt asuttu täälä uudessa kodissa -tai hirmu vanhahan tää on oikeesti- sellanen pari kuukautta. Mä olen viihtynyt oikein mainiosti täällä vaikka alkuun haukuin kaikki mahdolliset rasahduksetkin tai varjon vilahdukset. Nyt oon osannut ottaa jo aika paljon rennommin ja keskittynyt lähinnä vahtiin tonttia ja haukun vaan kun on melkein oikeesti syytäkin.
Toisessa naapurissa oli yks aamupala hoidossa (suom. huom. Jackrussel, uros ;o)) ja meille tuli 'pieni' riita pallosta. Ei mun ihan oikeesti sitä silleen pitänyt satuttaa, mutta jotenkin sille vaan tuli reikä niskaan. Hih, äiti oli aika kauhuissaan, mutta hyvin kaikki meni ja se kaverikin jäi henkiin. Sit taas toisessa naapurissa on ollut kaksi narttua hoidossa ja niillä oli mageet ajat käsillä edellisellä hoitokerralla... Äiti ja iskä ei jostain syystä yhtään tykännyt, kun mä menin koko ajan niiden pihaan. Hö, mä olisin taatusti ollut oikein hellä rakastaja, mutta minkäs teet. Etenkin se 50 kg painava mastiffi typy vetos muhun aivan erityisesti... Ihmiset on turhan tylsiä välillä!! Ne ei oikeesti tajua mitään.
Muuten olen kyllä hyvin ymmärtänyt oman tontin tarkoituksen ja saan olla pihalla yksin ihan niin kauan kuin huvittaa. Ai niin, yks tärkee vahdittava juttu: ETTE IKINÄ USKO mitä meidän ohi menee tietä pitkin!?!? Siis sellaisia honkkelon näköisiä valtavan kokoisia ja hurjan laihoja koiria, joilla on vielä isompi pää kuin mulla!! Ja arvatkaas mikä on oudointa: niiden ulkoiluttajat istuu niiden päällä jonkun käsilaukun päällä!! Voi hitsi, pakkohan niitä on varottaa kovaan ääneen, että tänne on sit ihan turha tulla merkkaileen!!
Joo, ja nyt on sit saatu muuten ekat kuvat mun tulevasta vaimosta! Se näytti aika nastalta pimulta ja just sopivan värinenkin! Sellanen oikein tumma... ihan kuin mun suuri rakkautenikin... äiti nimittäin! Äiti on kyllä huumaavan ihana ja sitä edelleen yritän sille kertoo kaikin mahdollisin keinoin. Kun vaan toi iskä pysyis poissa sotkemasta kuvioita!! Sen misun pitäis saapua kotiin joskus alkuvuodesta ja noi vanhemmat jaksaa jännittää ja olla odotuksesta kankeena! Miks ne ei vois vaan ottaa ihan rennosti ja antaa ajan kulua?? No kai ne oppii kunhan saavat vähän aikaa koiristua (siis Lennin tapa sanoa viisastua)!
Meillä on tosi kiva lenkki tuolla metsässä. Siellä on hurjan paljon haasteita matkalla ja aina joutuu hieman phtiin miten toimia. Iskä kehui mua hurjasti, kun osasin ihan ite valita reitin sellaisen tosi ison lätäkön ohitse. Iskä meni edellä, mutta niin vaikeesta paikasta, että valitsin itse helpomman :) Mitäs tuosta... niinhän sitä täytyykin tehdä! En kai mä nyt ihan silmät kiinni mene jokapaikasta iskän perässä, kun osaan itekkin ajatella! Niin, ja nähtiinhän me kaksi hirveäkin tuolla metsä aukeella. Ne oli kai ollu siinä yötä, kun tultiin iskän kanssa paikalle. Mua ei pelottanut ainakaan yhtään ja iskäkin sanoi vaan, että olipahan melkoinen rytinä kun ne hirvet paineli metsään puskat rytisten. Heh, tosi kivaa seutua tää Rauhala ja sen ympäristö!
Oikein hyvää joulun aikaa teille karvanaamat... ja omistajat myös.
Terkuin,
Lemppu ja mona&rampe
Jääkukat on ihan parhaan makuisia ;o)
No comments:
Post a Comment