Tämän kokemuksen osalta aika on nyt jo hieman kullannut muistoja ja hyvä niin, sillä jos olisin kirjoitellut tätä pari kuukautta sitten, voisivat sanavalinnat olla...noh, erilaisia. Almalla oli nimittäin elämänsä toiset juoksut ja ensimmäiset täällä Portugalissa ollessa. Heikki sanoi että Leena oli kuulemma varoitellut yli-innokkaista uroskoirista juoksujen aikaan, ilmeisesti en ollut ottanut tätä tosissani tai ajatukset siintelivät jo jossain Portugalin auringon alla, sillä tämä innokkuus (tai rakkaus) mitä saimme kokea löi minut kyllä ällikällä.
Juoksut alkoivat 16.6. paikkeilla ja melkeinpä suorana monsuunivuotona, eli juoksupöksyt ja suojat olivat tarpeen. Reilun viikon päästä juhannuksen aikaan olimme ulkoiluttamassa Almaa, kun saimme ensimmäisen urosseuralaisen. Tämä koira seurasi meitä koko lenkin ajan kotiovelle asti, mutta herrasmiesmäisesti muutaman kymmenen metrin päässä. Koska en tiennyt mitä tuleva pitää sisällään, pidin tätä kokemusta jotenkin hauskana.
Juhannuksen jälkeisenä tiistaina kävelimme Heikin kanssa (ilman Almaa) lähiravintolaan syömään, kun samainen koira seurasi meitä ravintolalle ja odotteli ravintolan edessä meitä noin puolisen tuntia kunnes hävisi omille teilleen. Tässäkin vaiheessa ajattelin vielä että onpa söpöä ja hauskaa. Ystävämme saikin nimeksi Juan. Juanilla ei ole pantaa, mutta hän on todella hyväkuntoinen.
 |
| Juan ravintolan edustalla. |
Tämän jälkeen mikään ei enää ollutkaan hauskaa. Juan alkoi asustaa kotimme edessä ja sai myös kilpakosijoita. Tämä tarkoitti armottomia rähinöitä kun lähdimme ulos, eikä kukaan näistä hurtista Juan mukaan lukien osoittanut enää mitään herramiestapoja, vaan "rakkaudenosoituksista" tuli kiihkeitä. Tässä vaiheessa ulkoilusta tuli todella haasteellista!
 |
| Illalla Juan odottelemassa kotimme edessä. |
Käytännössä toinen meistä kantoi Alman autoon ja toinen piti kosijat loitolla. Sitten ajelimme Alman kanssa ulkoilemaan jonnekkin rauhalliseen paikkaan. Juan ja välillä myös muut kosijat rupesivat kuitenkin seuraamaan myös meidän autoa. Hyväkuntoisena koirana Juan saattoikin juosta automme perässä pidempiäkin matkoja ja jopa 40 km/h vauhdissa. En tiedä mitä ohikulkijat ajattelivat nähdessään koiran juoksevan automme perässä keskellä tietä ja pyörivän risteysalueilla auton ympärillä. Juanin väsyttyä seuraamaan hän palasi takaisin kotimme eteen odottamaan.
Yritimme myös kerran harhauttaa Juania niin, että Heikki lähti autolla ensin ja Juanin seuratessa autoa, me Alman kanssa lähdimme jo ulos ja Heikki poimi meidät kyytiin kauempaa. Juan kuitenkin tuli vielä matkalla vastaan ja ajaessamme hänen ohi noin 15 metrin päästä, hän haistoi meidät ja lähti juoksemaan perään.
Tätä piinaa kesti noin viikon ja kuin salamaniskusta Juania ja muita kosijoita ei enää näkynyt. Muilla kosijoilla oli pannat, mutta jäi epäselväksi onko heillä omistajia vai ei. Kummasti taas arvostaa sitä että koiran kanssa voi mennä vapaasti ulkoilemaan silloin kun haluaa.
